lauantai 13. heinäkuuta 2019

Midsommar. Ruåtsalaisessa rituaalissa ei todellakaan fiikattu. Oli kyllä grillausta, yhteislaulua, skåånelaista akvavittiä ja sitte vielä bingoarvonta.

Ruåtsalaisessa rituaalissa ei todellakaan fiikattu. Oli kyllä grillausta, yhteislaulua, skåånelaista akvavittiä ja sitte vielä bingoarvonta.

Koko midsommarin keskikesänjuhlan kertomus on maalattu puupaneeleihin, se on ensimmäinen asia, minkä näemme elokuvasta. Ne avataan Hieronymus Boschin triptyykin tapaan, ja joudumme kylmään, lohduttomaan talveen. Kuulemme huudon, luonnon kutsun, villin valituksen.

Danin vanhempien kotona seinät ovat kukkatapettia. Yksi kukkaseppelekin näkyy. Makuuhuone on sisustettu keltaiseksi, kuten Rosemaryn painajaisessa.

Asterin kuvakudos versoo joka suuntaa, hallitusti, kaoottisesti ja sinnikkäästi, niin kuin luonto, joka kasvaa. Ja keksii keinon...

On rokokoota, on kustavilaisuutta, on kultaista leikkausta, on Marilyn Mansonin ja Nirvanan videoiden kerrontaa ja katolinen masokistinen taide St Sebastian -viitauksineen. Levottoman keltaiset kukat eivät suinkaan viittaa teokseen Saatana saapuu Moskovaan...

Kun Dorothy saapuu värielokuvaan keltaista tiilitietä pitkin, niin Dani saapuu valoon keltaista kukkatietä pitkin. Syödään ahomansikoita kuten lapsuudessa, maalla. Mukanaan miehiä joilla ei ole sydäntä, ei ole rohkeutta. Aivoja sen sijaan on, ovathan he opiskelijoita, siis eliittiä.

No nyt olen nähnyt Midsommarin kolmannen ja neljännen kerran. Juhannus on meillä herttainen, kiiiirkas taivas on siiiniiiinen.

Tänään, yhtenä päivänä, 10.7. ISENSEssä näin Midsommarin kolmannen kerran. Eihän meillä lasketa, tällä kertaa tuli mieleen Hannibal-sarja, ja miksei myös Uhrilampaat, sekä Pasolini mm lokaation vuoksi, ja Kesäyön uni, sekä tietysti Fröken Julie. Sekä Shakespeare että Strinberg ovat ottaneet kohteeksi juhannuksen, maagisen keskikesän juhlan. Jolloin voi tapahtua mitä vaan, roolit voivat vaihtua, ja kaikki on vinksin vonksin, tai ainakin heikun keikun.


Elävässä kuvassa on taustalla John Bauerin akvarelli Stackars Lilla basse! ( Bukowskin sivulta, akvarelli olis ihan jees ostaa & omistaa ) eli pikku nalle raukka!, vaikka karhu on valtavan kokoinen ja prinsessa niin pieni. Pursuit by the bear -lausetta on ehkä kikkailtu englanniksi. Mutta avautuu se meillekin. Syntyivätkö kaikki saamelaiset karhun ja naisne liitosta?

Viitauksia kasvaa lisää, pitääkö kaikkien oraakkelien olla sukurutsaisia kuten teoksessa 300? Niin monet myytit ja sadut on tähän taruun maalattu, berserkeistä lähtien.

Neljäs Midsommar - loputon yö -leffan näytös oli vanhassa ja arvokkaassa elokuvateatteri Orionissa, jossa on tuttunut näkemään oikeasti kiinnostavia ja harvianaisia leffoja, kuratoituja art housea ja auteureja sekä myös kuraa ja roskafilmejä, joissa sivuosissa huikeita luonnenäyttelijöitä ansaitsemassa leipää pesueensa pöytään. Aloitin Orionissa käynnin 80-luvulla.


Teemana oli ruotsalainen rituaali eli alkukuvana oli Ari Asterin Midsommar ja päätöskuvana Torgny Wickmanin Skräcken har 1000 ögön. Paljon yhteistä leffoissa oli, paitsi Midsommar oli feministinen ja tasa-arvoinen, vähintäänkin viiden tähden tai auringonkukan arvoinen.

Seksistinen Skräcken har 1000 ögön hukkasi paljon olleessaan vain miehille tarkoitettu, vain miehen silmin nähty pakanallinen seksimagiaelokuva Norrlannista. Siellä naisilla oli minihameet päällä, vaikka lunta maassa. Voi sitä virtsarakontulehdusten määrää. Vaikka itsekin pidän 70-luvun go-go saappaista, niin pidän niitä milloin haluan, mutta en pakkasista rospuutton. Saavutus sekin, että seksuaalimagiaa ja Saatananpalvontaa mainostava ruåtsalainen filmi näyttää miehen penistä vain sekunninsadasosan ajan. Sitä seuraa kyllä hulppea takkakohtaus.

Penis. Se oli hyvin lyhkänen viuhahdus. Naisia taas tirkistellään ja tarjotaan. Plääh. Kovin oli sekstistinen aika. Silloinkin.

Toisaalta Midsommar korjaa, korvaa tämän puutteen. Ja näyttää. Miehen puhtaimmillaan. Skräcken har 1000 ögön olisi voinut olla upea kauhuromanttinen, goottilainen elokuva. Siinä oli kauhun ja jännärin aineksia, kuten masentunut, raskaana oleva nainen, papin rouva, joka näkee harhoja, vai näkeekö. Siinä on vastakkain Skandinavian pakanallisuus ja ristinusko. Saatanaa palvotaan. Se olisi hyvinkin ruotsalaista Hammerin kauhua, mutta se on ollut pakko vääntää seksielokuvaksi. Hauskin repla on: Sinä olet liian lihava, ja uskot vielä noituuteen. Elokuvassa on joitain huikeita visuaalisesti kohtia, kuten naisen nauru. Pääosan esittäjät ovat kuin Monica Vitti ja Evan Rachel Wood. Kuinka sääli, että tekijöinä on ollut vain miehiä, joilla on vain miesten silmä ja miesten laskukone.

Palatakseni Midsommariin. Kumpi maailma on parempi, nykyinen moderni kaupunkikulttuuri, jossa tunteet pitää piilottaa, ettei kellekkään tule tukalaa oloa. Että pitää mennä vessaan itkemään tuskaansa ja menetystänsä. Vaiko yhteinen kollektiivi, kommuuni, joukkio, joukko, tai yhteisö, jossa on itkijänaisia, parantajanaisia, naisia, jotka tulevat, ja antavat itkun ja tuskan tulla ulos.


Midsommar - loputun yö elokuvan hårgadansen muistutti myös Bernt Notken Surmatantsia, Dance macabrea, (Rääveli, Niguliste kiriik), paitsi että midsommarin tanssi oli ilo, kevät ja nuoruus. Ja Notkella suru, luopuminen, rutto, ehtoo ja talvi. Midsommarin tanssikohtaukset maalattuina seinille muistuttivat laulua Anttila kun ampaisee ylös vuoteestaan -laulua, jossa harmaantunut mies hullaantuu kesästä, ja tanssii sen ilosta yöpaidassaan, kenties kukkaseppel hiuksillaan.



Liitän tähän Rautavaaran Tapsan version, sekä Sven-Bertil Tauben originaalin:
"Rönnerdahl han virvlar sina lurviga ben, 
under vita skjortan som viftar kring vadorna. 
Lycklig som en lärka uti majsolens sken, 
sjunger han för ekorr´n, 
som gungar på gren !
 - Kurre, kurre, kurre ! 
Nu dansar Rönnerdahl ! Kokó ! Och göken ropar uti hans gröna dal och se, så många blommor som redan slagit ut på ängen! 
Gullviva, mandelblom, kattfot och blå viol." 

Itse Ruåtsin ja Suomen rajalta, Lapista tulleena on jännässä tilassa, jalka, ei nyt haudassa, mutta myös kummallakin puolella rajaa, vappukokon nimi oli Majbrasa eli Valborgselden, kun juhlitaan juhlaa valborgsmässobålet, eli vappuaattoa, joka saa aatokset tuonne Blåkullaan saakka... Jos Suomi on Hereditary niin Svea-mamman maa on Midsommar.

Toisaalta on vieläkin ihmisiä, jotka tanssivat auringolle keväällä pohjoisessa... Mitä tänne pakolla tuotu ristinusko ei ole tuhonnut kaikkea alkuperäisestä kulttuurista...


Enkä edes ehtinyt Hannu Salaman Juhannustansseihin!

Jännää, kuinka Midsommar on saanut Ruåtsissa neljää tähteä, kun Suomessa enimmäkseen viittä tähteä ja hehkutusta. Jenkeissä taisi ihan otsikoissa olla tämän levan Texas chainsaw massacre. No ei nyt ihan. Jos Teksasin metsurin leffa oli jälkiteollista kommenttia Vietnamin sodasta, ja muutenkin ameriikasta, joka ajetaan kahtia. Niin missä ääripäissään ollaan Midsommarissa?

Sienipäissään ollaan.
Mutta sekin on astumista takaisin luontoon.


Kuvat A24, IMBd, Finnkino, Kino Korjaamo, Elokuvateatteri Orion sekä omiani.

 sosialistisessa mediassani: 


folk kauhua ja folk musiikkia:

mikä siinä on, että viulua pidetään sekä nössönä ja nolona soittimena, soittaa toista viulua, jää toiselle sijalle. Mutta toisaalta se on paholaisen soitin, viululla keksittiin heavy metal, Paganini soitti kuin xx, ja esim Vivaldin La Follian kohassa 7 minsaa ja risat on täyttä metallia.

 lainaus, taas:
" Varifrån kommer du som spelar, säg vem har lärt dig detta spel det vilda galna?
 Stannar du inte brister hjärtat, å Gud bevare han har bockfot! 
 Klockorna hade ringt i dalen, och där gick far och mor och bror till socken kyrkan. 
Var kan nu Horgas ungdom vara, å herregud de dansar ännu!"


sävelhän on traditio, meillä se on On Peräpohjolassa koti mulla, mm Esko Rahkosen esittämän ratiossa ja levyilä,

















Greetings from sweet, sweet eden called Sweden 🇸🇪 or at least Swedish candy 🍬 eatable shoelace licorice, and skulls for many colors. Skål! Now I have seen #midsommar #MidsommarMovie 🌻 #midsommarloputonyö @MidsommarMovie by #ariaster 💐 for fourth time, yesterday in beatiful old #movietheater @cinemaorion with Torgny Wickman's #Skräckenhar1000ögon #fearhave1000eyes #sensoussorceress #TorgnyWickman in Swedish ritual. The #premier was brought by genre movie festival @nightvisionsfestival #nightvisionsfestival in Kino Korjaamo @korjaamokino . Between them two normal screening in @finnkino_fi or one of them was in #ISENSE where the 💺 are bigger and sounds louder. In #HELLsinki or #helsinki #finland. So thank you @florencepugh and @jack_reynor for this trip, or camp, or peeping. And #art. #movies #movie #elokuvat #leffa #elokuva #leffat #korjaamokino #shoelacelicorice #hallonlakritsskalle #horror #kauhu . I spent my #summersolstice in #lapland, Finland 🇫🇮 Traditionally, of course 😉 och tack som fan @vilhelmblomgren
Henkilön Valokuvataiteilija (@satuylavaara) jakama julkaisu

keskiviikko 10. heinäkuuta 2019

Tänään näin Midsommar - loputun yö elokuvan. Toisen kerran.

Ensimmäisellä kerralla jäi häitritsemään, mitä pöydällä pinossa olevan yhden oppikirjan kannessa luki, natsien kieli ja -- Futhark (The Secret Nazi Language of the Uthark ), eli riimut, ja tuo viikinkien aakkosjärjestelemä f-u-þ-a-r-k. Wikissä riimuista sanotaan riimuja käytetyn: "Taalainmaan syrjäseuduilla harvakseltaan jopa vielä 1800-luvun alussa".

Olemmehan elokuvassa Hårgassa, Hälsinglandissa, jossa naapurpitäjänä on Taalainmaa. Ohjaaja Ari Aster ei etene natsit, riimu ja viikingit -saagaan tai dokumentointiin, vaan keskittyy riimuihin kielenä tai merkkijärjestelmänä. Sekä taiteena että eräänlaisena varoitusjärjestelmänä. Hälsinglandin vaakunassa seisoo pukki jolla on punaiset sarvet ja sorkat. Oikeasti.

Minulle tuli yllätyksenä Hårgadansen, hårgatanssi, jossa paholainen viuluineen tansautti tyttösiä niin hurjaa kyytiä että kuolivat. Hårgadansenia on juutuupissa - kuvassa pukki soittaa viulua. Hm... Hyytävää on Hårgalåten -piisissä on sen sävel, joka on tuttu. Meilläpäin sitä lauletaan On kotiseutu mulla tuolla, Peräpohjolassa missä tuntenut olen...

"Hejda din stråke spelman innan, 
vi dansar liv och själ och alla ben ur kroppen. 
Nej inte slutar han sin dans 
förrän allesammans faller döda!"

Yks lemppariteoksiani on Bernt Notken Surmatants, Dance macabre tuolla Tallinnassa. Vaikka se on synkempi väreiltäänkin oleva suuri maalaus, jossa kuolemantanssissa seinäruusuksi ei jää ketän,  verrattuna valkoiselle pohjalle maalatut sinisävyiset

Miksi Christian on ainoa joka katsoo silmiin, siis katsojaa. Miksi keinokukkia on niin paljon, pelättiinkö mehiläisiä?
Mitä Midsommar merkitsee Ruåtsin tourismille? Samaa kuin GoT ja Viikingit Islannille tai Kroatialle tai Irlannille? Kartassani alla Hårga on harmaa alue - olemme tosi harmaalla alueella. Näkyykö satelliitikartalla pakanamenoja? Matkustaminen alueelle on edullista - tarvitset vain menolipun....







Pakanallinen pyhä juhannussalko 2016:

Rakastan tapaa jolla ruotsalaiset ovat syvästi kiinni alkuperäisissä, pakanallisissa perinteissään, kuten
juhannuksesta, pakanallisesta juhlasta, jossa on komea, fallinen juhannussalko, hedelmällisyyssymboli. penissymboli, joka takaa, että tulevaisuus koittaa, ketju jatkuu, elämä virtaa, ja siitä tulee nauttia. Sato viljellään ja korjataan.... Vaikka Ruotsilla on vahvat pakanaperinteet, ja myös taikauskoa, alkuperäistä uskontoa, tai uskontoja pidetään yllä, kuten taikauskoa ja magiaa - niin silti ollaan avoimia monikulttuurisuudelle musiikissa, miksauksissa, kasvisruuassa, eri taiteen lajeissa ja elämisessä sinänsä... Vaikka Suomessa juhannuksena poltetaan nykyään vain noitia - anteeksi kokkoja! Juhannuskokkoja! Mid summer bonfires in Finland.

     Vaikka ruotsalaisessa nykyperinteessä tanssitaan viattomia tai sietämättömiä kansantanasseja salon, juhannussalon ympärillä koko perheen voimin, tai vaikkapa Skansenilla, jossa perjantaina salkoa kuvasin, allsång på Skansen -laulujuhlassa, niin sitten illemmalla voi valita mieleisensä menon.

    Hannu Salama täytti 80 vuotta, perkele! Ja hänen teoksensa Juhannustanssit ovat hurjaa osastoa, kirjaa jota syytettiin jumalanpilkasta - miten voi pilkata sellaista mitä ei ole? Absurdia! Oliko kyseessä ns hyvä maku, Kekkoslovakia, käppäukkojen ja tanttojen tyrannia vai mikä. Että pelättiin mitä ne toiset sannoo, mielensäpahoittajat, jokka haluavat ellää viksusti, karvalakki syvällä päässä.



Elokuvassa Uhrijuhla, Wicker Man tanssittiin toukosalon ympärillä, koska Britanniassa on lämpimämpää tanssahtaa toukokuun maagisessa alussa: Hail the queen of May!

I love how in Sweden old pagan ways still exist in celebrations of Mid summer´s eve. with mid summer pole, midsommar stång. But still Sweden is open to multicultyral in music, mixing, vegetarian food, arts and living.


Sosialisessa mediassani:















Oletko kartalla?

maanantai 8. heinäkuuta 2019

Jag tror, jag tror på sommaren! Midsommar - loputun yö elokuva tuli vihdoin suoraan suoneen

Jag tror, jag tror på sommaren! Midsommar - loputun yö elokuva tuli vihdoin suoraan suoneen. Suomeen. Sommartiden hej hej, sommartiden! Ei ihme, että Sveamman maalla uskotaan kesään... Midsommar - loputun yö leffa oli erityisen huikeata nähdä juuri ensi-illassa 3.7. - aikavyöhykkeiden vuoksi oltiin Impivaarassa etuasemassa. Kröhöm. Elokuvan trailerin näkeminen valkokankaalta kevään sarastaessa pimeään Night Visions festareiden elokuvasaliin oli järityttävää, ja outoa. Siltä istumalta kiinnostuin. Miten odotukset lunastetaan? Miten kulttiin hurahdetaan? Midsommar on suhteellisen ehtymätön myyttien ja alitajunnan orgaaninen, synkkä sykkyrä, jossa sopivasti Wickermania, Roy Anderssonia, häijyyttä & huumoria. Tekijä Aster pitääkin sitä komediana, sekä myös romanttisena komediana, tarinana, jossapäähenkilöllä, lukiotytöllä on aivan hirvee lukiopoika, vaikka parempiakin olisi tarjolla. Elokuva on yhtä aikaa tuttu ja outo, kuin häipyvät uni, tai kun astut lapsuuden ullakolla, ja muistat jotain hämärää, sirpaleita. Se voi olla palapeli, myyttien ja satujen rähjäinen, unohtunut kokoelma.


Minua on kiehtonut ruåtsalaisten fallinen juhannussalon palvonta - asuinhan rajan tuntumassa, Lapissa. Se on ilmiselvä hedelmällisyysrituaali, symboli. Tuntuu, että kaikki - Allsång på Skansenista alkaen kaikki on Ruåtsisssa paremmin, aurinko paistaa aina. Hm...

Vietin juhannusta, pakanallista keskikesän juhlaa Lapissa, luonnollisesti. Elokuvan alussa sohvan yllä on suuri juliste John Bauerin maalauksesta, hänen keijunsa ja peikkonsa ovat kaunista taidetta. Niissä on aina rauhallinen hetki yliluonnollisen kanssa. Monenkirjavat lajit pystyvät elämään sovussa keskenään. Silti niissä on salaperäisyyttä, magiaa. Lopputeksteissä luki myös F Kupka, jonka näyttelyssä kävin pari kertaa Ateneumissa keväällä, sen seksismiä tosin kritisoiden.

Kuinka mukavaa, että Midsommar on feministinen elokuva, jossa käsitellään myös toks mask eli myrkyllistä miehen mallia.


Mietteet menivät ja risteilivät Wicker Maniin, Uhrijuhlaan. Ihan vain käytännön syistä. Voiko pastissia käyttää, parodiaa, haastaa, laulaa suohon, huohottaa suohon.

Nykyaikana neitsyet eivät voi noin vain kadota, ainakaan valkoisista etuoikeutetuista maista, vaan kaikista meistä jää jälkiä, verkkoon. Onko mahdollista kadota. Varsinkin kun on kyseessä opiskeluporukka joka vetää väikkäriä - englanniksi väitöskirja kuulostaa ulosteelta.

Pääosissa on nainen ja mies, Dani (Florence Pugh) ja Christian (Jack Reynor), ja he ovat eron partaalla, eron, josta Christianin kaveriporukka on mielissään. Paitsi yhtä ruotsalaislähtöistä, empaattista, sympaattista miestä nimeltä Pelle lukuunottamatta. Hän uskaltaa ottaa osaan naisen suruun. Pelle edustaa miestä, jolla on tunteet. ( Pelle eli Vilhelm Blomgren on kovassa vedossa myös Göstan mainoksissa, kiltti mies, hyvä mies. ) Josh (William Jackson Harper) on miesporukasta Sveitsi, hän keskittyy opiskeluun ja väikkäriinsä, eikä niin hirveästi ota kantaa, onks okei, että tyttö on paikalla.

Porukan rasittavin poika Mark vintage-kasvoinen pisama-pahis (Will Poulter) haluaa pääosamiehen Christianin pysyvän sinkkuna, niin on aina helpompaa. Hän ei halua naisen yokoonottavan hyvää jengiään, joka opiskelee ja varsinkin bailaa ja tsiikaa misui. Inhoan kun sarjoissa tehdään helppoa vitsiä upeasta taiteilijasta Yoko Ono. Ikään kuin kaikki erot olisivat pahasta. Ja muutokset. Ja kaikki olisi naisen syy. Kaiken takana on...


Pääseekö elokuva läpi Bechdelin testistä?

Mitä elokuvassa on, mitä tapahtuu. Paljon annetaan vinkkejä unilääkkeistä sieniin ja post-traumaattisiin kuvioihin.

Kun Hereditary on hyvin synkkä, siis musta, niin Midsommar on valoisa. Argentokin on käyttänyt valoa kauhun lähteenä. Mutta tässä mennään todella syvälle.

Pohjoisessa aurinko laskee vasta elokuussa. On rullaverhot ja venetsialaiset kaihtimet, ja niiden päälle teipattavat mustat jätesäkit ja satiiniset unimaskit, joissa lukee Bitch is sleeping. Minulla siis, ei elokuvassa.

Koomista on kun amerikkalaiset tulevat citystä luontoon ja pelkäävät punkkeja - valkoiset tennissukat korkealle ja tiiviisti lahkeen yli vedettyinä.


Amerikkalaisille helposti huijattaville turisteille, miehille, ei naureta kuten Hostelissa, jossa miehet kun kuolaavat mielikuvissaan upeiden eurooppalaisten tytsyjen perään ( ruotsalainen arjalainen (sic) blondi nainen oi maitohipiäinen, ja seksuaalisesti niin vapaamielinen ja karvansa ajeleva, mitä katolilaiset ei tee)

Tällainen naistyyppi on Kevät koittaa hitlerille -elokuvan sihteerikkö, Inga Byxor -niminen tanssija musikaalissa Cabaret, Simpsoneissa alaston vaaleaverikkö nainen toimii liikenteenjohtajana Simpsonien matkustaessa Ruottiin.

Muistan kun Geena Davis kertoi aikoinaan matkustaneensa Pohjoismaihin, jotta löytäisi itsensä mittaisen miehen - myös fyysisesti.

Vaaleiden korskeiden viikinkimiesten kauneutta on ollut True Blood ja Viikingit -sarjoissa. Mutta miehet kuolaavat tai katsovat paikallisia naisia, kuinka upeita ne ovatkaan. Joku alkaa kertoa, että siksi, kun viikingit raahasivat Skandinaviaan aina kauneimmat yksilöt. Joskus heitä pitää uskoa, kun väikkäriä tekevät, ettei jutut ole ihan tuulesta temmattuja.

Antropologiaa myös arvostellaan, pitääkö mennä tuhoamaan alkuperäisiä kulttuureja ja uskontoja. Sekaantua. Onko antropologi objektiivinen. Mikä on enää tiedettä.


Elokuva ei mässäile seksillä, mikä on hyvä. Vuoden virkistävin ja häiritsevin seksikohtaus nähdään ja tunnetaan ihan iholla,ja kuunnellaan korvat kuumina. On eri-ikäistä seksuaalista aikuista, eikä vain hollywoodin bimboja tai skandikeijuja.

Olen täysin kyllästynyt naisen esineelistämiseen kauhussa, ihan Edgar Allan Poesta lähtien on passiivinen, palvottu nainen maallut alttarilla ihan vampyyrielokuviin ja Rosemaryn painajaiseen saakka. Tässä elokuvassa ei ole muovityrkkyjä, ei silikoneja eikä kollageenejä - ainoa poikkeava on trailerissakin nähty outo kalpea, vammainen hahmo.

Nainen on aito, hänellä on aidot kulmakarvat, mukavat vaellusvaatteet, hänen tuskaansa samaistuu hyvin, täysin, mutta hänellä on kamala poikaystävä. Joka on yhdessä kohtauksessa alasti, ettei tarvi miettiä, onko aito ginger. Tämäkin toi mieleen elokuvan Mandyn, jossa on myös kauhuelokuvalle harvinainen alaston mies.

Muutenkin Mandy on verrokkina uutena kauhuelokuvana, jonka katsoja, tämä katsoja, kokee kokonaisvaltaisesti, psykedeelisesti. Se voi olla kulttielokuva. Viitteitä on Ingmar Bergmaniin, joka shokeerasi näyttämällä peniksen reliefin sekunnin verran, oliko se nyt elokuvassa Persona. Muistuu mieleen myös "ruotsalaiset elokuvat" eli jostain syystä Kansankoti on tuhma, tuhma maa. Taide-elokuva käy ilmeisesti aina edellä aikaansa, tosin hirveän seksistinen se on ollut.

Saa nähdä miten käy ensiviikolla elokuvateatteri Orionissa, jossa on kaksoisnäytös, jossa esitetään niin ikään tämä Midsommar, ja ehtoon päätteeksi Yöllä on 1000 silmää. Huh huh. Midsommar on varmaan monella tapaa sen vastapuoli, vastapooli, kun se on feministinen, häiriintynyt, ja lumoava.



Se on myös äänellisesti ja musiikillisesti häiriintynyt. Taidanpa ostaa tämän soundtracklevyn. Mandyn OST minulla on, upeana vinyylinä, jossa elokuvan taide jatkuu juurakkomaisista bläkkis-kirjaimista lähtien.

Myös Evil Dead tuli mieleen, varsinkin kamera-ajosta kun saavutaan Hälsinglandiin nurinkurisesti tai ainakin heikun keikun. Myös Witch on mielessä, siinä oli myös tuttu pohjoinen valo.

Riimukirjoitus tulee tutuksi, olemmeko oikeasti siirtyneet entisajan kultaloistoiseen Egyptiin, jossa palvotaan kissoja ja tehdään hieroglyfejä. Onko siinä jotain pahaa.

Riimut ja kuvat myös ennakoivat tapahtumia.

Ainoa negatiivinen huomio oli, että keskikesänjuhlan naisten juhlamekkojen liiveissä ja päähineissä oli liikaa slaavilaisvaikutteita. Oliko se tarkoituksellista kulttuurivaihtoa, kun leffa kuvattiin itä-blokin maassa? Eikö Ruotsissa oteta likaisia kenkiä pois kun tullaan tupaan. Ehkä se on liian suomalaista.

Oliko leffan ensi-ilta typeränä pnä, siis juhannuksen jälkeen. Vaiko just sopiva.

Mieleen tuli hieno doku Scott Walkerista, joka tuli Ruotsiin innoissaan, että kaikki siellä puhuisivat Bergmanista. Vaan ei, kun ne puhui vain amerikkalaisista elokuvista. Plääh.

Koko elokuva, elämys tuntuu kudotun vanhoista saduista, myyteistä ja painajaisistani, muistoistani kun kävelen varovasti lapsuuden ullakolla, etten putoa hauraan katon lävitse. Myyräkuumetta peläten.

Ja ehkä lintuinfluenssaa.

Likaisella ullakolla, pohjoisessa.

Läpi elokuvan on myös kuvallisia viitteitä, riimuja ja graafisia kuvia. Yleisöä nauratti kankaaseen kirjoiltu graafinen rakkaustarina. Niin minuakin.

Kuinka pimpankarva on tabu, ja kapitalistinen markkinakoneisto yrittää sheimata ja sheivata naisen pöheikköä, eritoten pikiniaikaan saavuttaessa.

Vihjeitä ja huijauksia. Katsoja pidetään hereillä. Myös häijysti sopiva lopputekstien laulu kruunaa kaiken kuin luonnonkukista tehty seppele. Jossa voi olla punkki tai vireä hämähäkki.

Viittauksia on myös Teksasin moottorisahamurhaajaan ja Syvään jokeen.

Seksuaalinen houkuttelu on myös tehty hyvin, aidosti, feministisesti. Siinä ei ole mainoskuvan valheellisuutta, vaan aitoa iloa. Katsoja on miltei kuin tosi tv:n äärellä, jossa houkutusten saarella petetään kumppania, mahdollisesti.

Fallisen juhannussalon ympärillä tanssiminen on riehakasta ja iloista kilvoittelua, mutta myös kilpailua. Yllätys on suuri kun siinä kilpaillaan Toukoneidin tittelistä. Se saa ajatukset Wickermaniin, ja toukokuuhun kun Toukokuun Kuningatarta juhlitaan Brittein saarilla toukosalon ympärillä toukokuussa.

Ilahduttavaa huomata nordic noirin naisia elokuvassa - tosin vain sivunäyttelijöinä.

Midsommar on elokuva erosta, pettämisestä ja toks mask eli myrkyllisistä miehenmalleista. Surua ei saa tuntea, menetystä ei saa itkeä, parisuhe ei saa olla vaikea, tai se ahistaa kaveriporukkaa.

Naisen esineellistämistä ja naisvihaa on jo näytetty tarpeeksi. Oikeassa elämässä, kauhussa ja nordic noirissa. Kuten filmissä Mandy, niin on tässäkin katseen kohteena alaston mies. Ruotsalaisten naisten seksuaalinen vapaamielisyys -myytillä leikitään. Se houkuttelee. 

Mutta mikä on Hälsingland? Wikin mukaan: " Suomen pääkaupunki Helsinki on saanut nimensä Hälsinglandin maakunnasta muuttaneiden keskiaikaisten uudisasukkaiden mukaan. " (Haapala, Vesa; Hellström, Inkeri & Kantola, Janna & Kaseva, Tuomas & Korhonen, Riitta & Kärki, Heidi & Maijala, Minna & Mustonen, Harri & Puolitaival, Heleena & Saarikivi, Janne & Salo, Merja & Torkki, Juhana: Särmä: Suomen kieli ja kirjallisuus, s. 279)

Myös Tukholmassa on kaupunginosa Hell. Olen käynyt siellä tiuhaan...

Seuraavaksi sitten keskitalvenjuhla eli pakanallinen joulu.



Elokuvaa koristavat kauniit kesäiset piirrokset, tässä IMDb:n siistimmät kuvat. Sääli, että olemme tottuneet näkemään wanhaa taidetta seinillä ja katossa vain hihhulien kuvina, uskonnollista propagandana, eikä mitään Decameronen tyyppistä ole säilytetty:





Visuaalisempia ja graafisempia havaintoja:

Elokuvan kuvat IMDb ja Midsommarin pressit, muuta kuvia omiani tai vapaastikäytettäviä julkisia.

Leffan taide muistutti Tukholman keskiaikamuseon kuvia, jossa mairea Kuolema hoputtaa porukkaa oravanpyörässä, elonkehrässä 1. 

True crimen kuvitusta ylla olevassa kahdessa kuvassa, pelotukseksi rahvaalle. Myös Tukholman keskiaikaisesta museosta. 

Ja  Wikipediasta Täbyn kuulu muraali joka innoitti Ingmar Bergmanin 7. sinetin shakkiin.

Mutta mistä tuli elokuvan taiteen ruiskukan sini?


Welcome to sweet sweet eden called Sweden 🇸🇪 Ruåtsissa aina paistaa aurinko,
ja kaikki on muutenkin paremmin. Paikallinen Moulin Rouge eli Röda Kvarn biiu elikkä lekendaarinen elokuvateatteri - minkämuotoinen





fallinen juhannussalko, hedelmällisyyssymboli syksyllä Ruåtsissa 





Ari on astialla:
Sosialistisessa mediassani:


 Juutuupissa ja Twitterissä:
 Häijy ja kaunis ääniraita, musiikkimaailma, kuiskaukset, pelotukset ja loitsut ja magia:


tottakai tein myös graafista taidetta: