torstai 22. marraskuuta 2018

Uusi kauhuelokuva ja dvd-aika Shadow of the Vampiresta Ginger Snapsiin

Tai uusi ja uusi,, palaan historiassa kauas 2000-luvun alkuun. Osa näistä erinomaisista moderneista kauhuelokuvista ei koskaan tullut rakkaassa kotomaassamme kuun valoon elikkä elokuvateatteriin, kuten Shadow of the Vampire, Jeepers Creepers ja Ginger Snaps. Niitä oli siis metsästettävä video ja dvd-muodoissa. Osa niistä päätyikin aika helposti Anttilan alekoriin sekä Pohjois-Ruotsin markkinoille, myöskin kohtuullisella hintalapulla varustettuna. Mutta oliko enää hauskaa kun näitä ja varsinkin vanhoja kauhupläjäyksiä sai kuka tahansa tilata yhdellä napin painauksella netistä? Kun ennen piti pitkäääääääääään metsästää että löysi edes kihnuisen, leikatun videoversion. Yht´äkkiä kauhu ei ollutkaan vaan oman arvonsa tuntevan vaativan yleisön oma sisäpiirin juttu, vaan kaikille avointa kauppaa.

Uusi kauhuelokuva ja dvd-aika. Cabin Fever ja Ihmisjahti kumpikin ovat kiinnostavia nykypäivän muunnelmia jos metsään haluat mennä nyt, niin takuulla yllätyt -teemasta, ne nojaavat selkeästi Evil Deadin lanseeraamaan kieleen, ja samalla, haastavasti luovat uutta. Ihmisjahti esittää naispuolisen päähenkilön Eliza Dushku joka on näytellyt pahaa tyttöä Buffy vampyyrintappaja -sarjassa sekä hyvistä sarjassa Pelastaja. Vaikka kumpikin on nuoren yleisön ja nuorten näyttelijöiden elokuva niin ne eroavat teinisläshereistä ja niiden parodioista joissa nainen on bimbo joka vain kirkuu ja strippaa. Kummassakin elokuvassa mennään metsään, pois sivilisaatioista, ja katso, alkaa tapahtua. Ihmisjahti luottaa siihen, kuin varsinkin nyt eritoten pinnallisena aikana jolloin ihminen saa plastiikkakirurgian kautta minkä tahansa muodon, niin pelätään mutantteja. Aivan, elokuvan takapajulaan eksytään ja jiihaa siellä rynnivät epämuodostuneet, insestiset kannibaalit ilosta kirkuen.

Me kun olemme tottuneet sliipattuihin urbaaneihin snobeihin kannibaaleihin kuten Amerikan Psykon Bateman ja Hannibal Lecter ihonkuorinta-aineineen, käyntikortteine, sinfonioineen, shampanjavispilöineen, tryffeleineen, erinomaisine viineineen ja gourmet-annoksineen, niin elokuvan törkyisyys, mädäntynyt liha, kärpäset, maalattiat ja takapajuisuus inhottaa, ja pelottaa jo sinänsä. Muistatuttaa jostain taantumasta, rappiosta, metsäläisyydestä tai "vuoristolaisista"... Muuttumisleikeistä on muuttunut totisinta totta botox -pistoksineen ja ihon kiristyksineen, koska vihdoinkin rumasta tai mitättömän näköisestä saa rahalla & vaivalla trendikkään keskivertokuluttajan joka täyttää oikeat mitat, samoin vanhasta saa nuoren, tai ainakin rypyttömän, ja kaljusta tuuheapäisen.

Jopa vainajat sarjassa Mullan alla laitetaan näyttämään parhaimmiltaan viimeisessä show´ssaan. Ihmisjahti on paljolti velkaa Syvä joki elokuvalle, josta elokuvan sisällä puhutaankin, ja mauttoman humoristisesti elokuvan juliste on seinällä. Mitä muuten tapahtui minun originaalille Syvä joki julisteelleni? Voisitteko palauttaa sen, pliis? Syrjäseutujen läpitunkemattomista metsistä liikkuu [urbaani]legendoja ja kauhutarinoita kannibaaleista mutanteista, elokuvassa Ihmisjahti annetaan ymmärtää kuinka sisäsiittoisuus aiheuttaa geneettistä mutaatiota, psykooseja ja luonnottomat voimat. " Huonon elintason alueella syntyy kaikenlaisia apokalyptisiä kultteja " elokuvassa painotetaan. Katsahdin tahtomattomani ulos suuresta ikkunasta, sitten ovelle. Salaiset kansiot sarjassa eräässä jaksossa tutustutaan sukurutsaiseen mutanttiperheeseen jonka ulkonäkö ja tavat kammottavat nykykatsojaakin. Eräässä toisessa sarjan jaksossa olemme friikkisirkuksessa, joka esittelee eriskummallisia ihmisiä nimen omaan ihmisinä, ja murhaaja on veljensä kropasta välillä irtautuva epämuodostuma joka kliituaa kontata omille teilleen. Voiko antaa ilmi rikollista, kaksoisveljeään joka on samalla osa omaa kehoaan? Miksi muuten on etten enää koskaan näe rattaissa tai vaunuissa kehitysvammaista lasta?

Naurahdin, aivan kuin oikeustoimikelpoinen kirjailija voisi keskustella potentiaalisen lukijan kanssa edes monologissaan vaikkei se v/ginasta tulisikaan; eikö nykyään kirja ole viesti ja tarkoitettu pelkästään kustannustoimittajalta kriitikolle? Minä pidän, jostain syystä, vanhan ajan kirjallisuudesta, jossa kirjailija kirjoittaa lukijalle, jonka kanssa kommunikoi, joskus tuhansien vuosien ajan, viiveellä. Tai vaikka diktaattorin käskyn teloittamasta kirjoittajan kuolemasta on vasta kymmeniä vuosia lukija morsettaa hänelle ajan ja haudan tuolle puolen, kirjansa kädessään, se elää...

Cabin Fever kuvaa lähinnä kuinka virus voi saastuttaa ihmisen. Se on näpsäkkä Evil Deadin uudelleen sovittaminen realismiin. Suosittelen alekorista VHS:nä alle kahden punnan tai alle neljän euron hinnalla sopiviksi löydöiksi. Sen sijaan Ginger Snaps ja Jeepers Creepers suosittelen DVD:nä ja alle kymmenellä eurolla tai alle sadalla kruunulla. Näillä hinnoilla [ja valuutoilla ] olen kyseiset tuotteet hankkinut.

Ringun olisin halunnut DVD:nä, mutta löysin sen VHS-kasettina ja hintaan 29 kruunua eli alle kolme euroa.

Illalla televisiosta tulee Syvä joki. En tiedä, hehkutanko enää niin plajon näistä elokuvista 15 vuoden jälkeen, paitsi tietenkin Ginger snapsista, koska naiset ihmissusina olivat harvinaisia ennen Sookien tarinoita True Blood -saagassa. Koska karvaiset ihmissudet jotenkin niputettiin miehiksi machoiksi. Yhdessä kohtauksessa päähenkilö ajaa säärikarvojaan. Naisella ei saa olla karvoja jostain syyssä mainos- ja tv maailmassa. Outoa. Naisen rajoituksiin ja seksismiin törmää kaikkialla, niin palkoissa kuten nykyään #metoo -liikkeen kautta r/aiskausksiin ja muuhun vastenmieleiseen - jota miehet alalla tekivät.

Verisirkkelisirkusta ja metamorfooseja 

- kissa vieköön Ginger snaps on jo nimensäkin perusteella mojova, tarttuva elokuva. Aina meitä erikoisia/uniikkeja/gootteja/ihmissusia sorretaan. Metamorfoosi. Teinit ja seksi ja siitä väistämättä seuraava verisirkkelisirkus. Tytöstä naiseksi kasvamisen Bimbamericassa kasvamisen sietämätön tylyys. Goottia on hyvin svengaava, nihilistinen nuorisokulttuuri sekä folkloren ihmissudet, jotka kohtaavat nykypäivän. Goottia on koti, jossa kynttilät palavat, turva jonne paeta pahaa maailmaa mm cheerleadereita.

Kissa vieköön kyllä sull on….. eli alkuperäiseltä nimeltään Jeepers Creepers on moderni kauhuelokuva. Itse Clive Barker kehuu elokuvan DVD:n kannessa sen olevan pelottavin aikoihin. Rainan nimi tullee suoraan samannimisestä schlaagerin renkutuksesta jonka suomeksi on esittänyt absurdisti kiekaisten avantgardetaiteilija M. A. Numminen - baarien mies.

Ohjaaja hiilaa surutta yhteen Evil Deadin lanseeraamaa nuorisojoukkoa [tai sisarusparvea] jossa nuoret-ajavat-autolla-keskellä-ei-mitään kohti Teksasissa mahdollisesti riehunutta moottorisahamurhaajaa [ alkuperäinen Texas Chainsaw Massacre ]. Kyse ei tietenkään ole kopioinnista, sen verran omia kolumbialaisia jauhoja on pussissa, vaan jos tätä genreä pitää pilkkoa karsinoihin adjektiivejä sen pahemmin käyttämättä ja vain kertomalla veriveljien ja sielun siskojen elokuvista, niin tarina on sitten näin. Kauhupläjäys on siis myös kunnianosoitus vanhoille kauhuelokuville joissa savikiekot soi ja veri pärskyy, räiskyy ja pulputtaa! Ja vanhoilla hirviö-/kauhuelokuvilla en tarkoita Jasoneita eikä Krüegereitä, [ 80-luvun populäärejä kauhuja kuten Friday the 13th ja Nightmare on Elm Street ] kuten ohjaajakin kommentoi visusti, vaan paljon kauemmas.

Goottia on luolaverkosto, talo jossa mahdollinen hirviö riehuu. Onko?

Mikä hirviössä pelottaa? 

Kun sitä ei näy, mutta aistii, tuntee, kuulee. Sitten näkee, kirkuu.

Kinastelevat amerikkalaiset sisarukset, tyttö ja poika, ajavat jostain syystä autolla lomalle koulusta kotiin autiota Amerikan raittia pitkin, hyvin realistisesti kuvattuina. Jos päähenkilöt olisivat aikuisia kolmikymppisiä kriiseissään, niin pitkä kuuma automatka muuttuisi joksikin muuksi kuin kiinnostavaksi kauhuksi. Mutta näin nuorilla ihmisillä kriisejä, vastoinkäymisiä, identiteettiä, itsenäisyyttä ja ongelmia ei sen kummemmin ole, mitä nyt kasa likapyykkiä ja sydänsuruja. Vihreä Wunderbaum hajustekuusi roikkuu peilistä, mutta onneksi emme näe karvanoppia. Vastaantulijoita ei ole, ja halvalla ja mielenkiintoisella tavalla on toteutettu kertomuksen alku, jossa sisarukset keskustelevat keskenään ja muistavat mitä kauheuksia on tapahtunut 150 kilometrin päässä: ihmisen päätä ei löytynyt.

Kunnes kummallisen oloinen ja muotoinen, kenties viritetty, aina vain kiihtyvä, iso auton rumilus, joka näyttää ruostuneelta armeijan ylijäämältä, jonka etupuskurin pilarit muistuttavat hampaita, varsinkin kun osa pinnoista puuttuu. Ohjaamon sisälle ei näe, ja tuo kuorma-auton puolikas yrittää ajaa sankariemme perään, kaistaa heidät pois tieltä. Nuoret pelkäävät tosissaan. Kyse ei ole pilasta eikä kilvoittelusta, vaan heidät yritetään saada hengiltä. Lopulta hirviöauto kaasuttaa pois. Hengityksen tasaannuttua nuoret näkevät ainoan talon rähjän kymmenien kilometrien taipaleella, sen ikkunat ovat laudoitetut, ja pihalla on tuo hirviöauto! Ja sen kuski, jotenkin kummallisesti likaiseen, tummaan nahkaan pukeutuneena, jonka kasvoja ei kunnolla näe työntää pihalla olevaan suureen putkeen tai kuiluun jotain valkoiseen lakanaan käärittyä pakettia, jossa on punaisia roiskeita. Onko tuo paketti joskus ollut ihminen? Mitä tehdä? Paeta paikalta, jotta oma terveys säilyy? Katsoa ja tyydyttää uteliaisuutta ja osallistua ns. pelkokertoimeen, kuinka pitkälle uskaltaa mennä? Löytyykö sieltä jotain ällöä?

Päästyään pakenemaan nämä kaksi nuorta joutuvat hammer-maiseen tilanteeseen: tupsahtamalla sisälle periamerikkalaiseen syrjäseudun kodikkaaseen daineriin, keskelle heitä kummallisesti tuijottavia paikallisia*. Tilanne on tuttu myös Amerikkalainen ihmissusi Lontoossa -elokuvasta.

** Kuten Hammer yhtiön elokuvissa on kylän keskipisteessä se lämminhenkinen taverna, jossa positiivi soi, olut kuohuaa ja katosta roikkuu valkosipulilettejä, mutta paikalliset eivät halua

** auttaa. Ovatko he kaikki imbesillejä? Sisäsiittoisia? Hirviöitä? Paikalliset eivät halua sanoa ääneen, että jokin on vialla, että jokin hirviö vaanii paikkakunnalla. Jos siihen hirviöön ei kiinnitä huomiota niin se ei käy kimppuun, varsinkin kun osaa suojella itseään. Mutta ovatko nämä ihmiset sadistien, sarjamurhaajien, kannibaalien, ihmisen ihon ompelijoiden jne. sukulaisia? Itsekin häiriintyneitä? Joita pitää varoa? Onko paikallinen poliisikin yksi heistä?

Onneksi Jeepers Creepers vie kauhunsa uusille urille, jolla tietenkin täytyy olla pohjanaan 1980-luvun legendaariset ja räävittömät kulttiteokset kuten Evil Dead ja Teksasin moottorisahamurhat, mutta myös paljon vanhempi, selvittämätön kauhu, painajaiset ja urbaanit legendat.

Myös kotimaassa osataan:

milteipä ainoa suomalainen kauhuelokuva 

tai musta kauhukomedia

Olli Suonion Kuutamosonaatti esitti 1980-luvulla maaseudun samassa insestisessä pimeässä, pelottavassa valossa, jossa kaupunkilaisen siis ns. sivistyneen ihmisen sietää varoa. Päähenkilö on bimbo räksyttävine pikkukoirineen, joka jonkin skandaalin vuoksi on joutunut jättämään malliglamourinsa Milanoon ja menee pakkasen värjäämään graafiseen, hyytävän pelottavaan ja kauniiseen syrjäseutuun pakolaiseksi, jotta häly ja lööppien käry laantuisi. Alastonta bimboa tirkistellään milteipä päivialasalmi -maisella, groteskilla tavalla aivan puuduksiin asti. Eikä se saa edes säilykeruokatölkkiä auki.

Mukana on hammer -maisesti meheviä luonnerooleja kuten lupsakka kauppias joka on tuttu myös Mollbergin Siunatusta hulluudesta. Mukana on myös eräs maamme upeimpia näyttelijöitä eli äitee Soli Labbart, kuuta ulvova muriseva poika Mikko Kivinen, ja toinen peräkammarin poika tirkistelevä, elokuvan "sankarittaresta" valokuvia räpsivä, itseänsä konepellin päällä paljasteleva [ repliikkinään: silivu-plee ] , Hai -saappaissa, ensin potkurilla, sitten traktorilla [ jossa lumiketjut ] takaa ajava pelottava kummajainen, joka aikoo tehdä pikkukoirasta rukkaset.

Lappilaisen sanomalehden Pohjolan Sanomien viikkoliitteessä esiteltiin toissa vuonna eli muinoin juuri Soli Labbart että kuinka hänen lahjansa ovat menneet hukkaan, koska maassamme ei ole tehty tämän enemmän kauhu- t fantasiaelokuvia.

Nelosen esittämän räävittömän komediasarjan Herrasmiesliigan vakiosanontoja oli "local" siis "paikallinen", en tiedä mitä heillä tekijöillä oli Brittein saaren syrjäseutujen pikkukyliä vastaan, ovatkohan sieltä kotoisin, tai onkohan heille naurettu siellä kun ovat yrittäneet selviytyä, saamme nähdä. Varsin herkullisesti he muistelevat oikeita brittiläisiä paikkakuntia joissa on tullut reissattua ja jossa meininki on ollut kuten käsikirjoituksessa.. Ettei mikään vain ole muuta kuin paikallista. Tässäkin tehdään huumoria ja luodaan pelkoja sisäsiittoisuudesta ja kannibalismista.

** Yötä mustempi kauhukomedia Amerikkalainen ihmissusi Lontoossa on John Landisin ohjaama kulttiteos vuodelta 1980. Tässä filkassa se juttu verrattuna muihin oli

miehen - VIHDOINKIN - alaston vartalo, jota näytettiin sopivin väliajoin, juoksemassa karkuun bennyhill -mäisesti, mutta strategisista paikoista strategisimmat pysyivät piilossa kuin pyy povessa - oli kyseessä sankari miehenä ja myöskin ihmissudeksi muuttuneena. Mutta pakara -fetisismistä saimme nauttia.

Tässäkin kaksi reppuselkäistä kaverusta lompsii Englannin maaseudulla ja menee pubin lämpöön. Heitäkin tuijotellaan - outoja kun ovat. Mutta tilanne palautuu, puheensorina alkaa virrata kilpaa Guinnessin kanssa. Kunnes toinen kaveruksista kysyy miksi seinään on piirretty pentagrammi. Sehän on suden merkki. Pubissa heittää tikkaa mm heppu joka myöhemmin näytteli From Hellissä vastenmielistä roistopomoa puukkoineen, sekä dramatisoidussa dokumentissa The Birth of Frankenstein Mary Shelley ´ssa Frankensteinin luomaa hirviötä. Rik Mayall pelaa shakkia - tuttu mm räyhäkkäistä tollokomediasarjoista Älypäät, Bottom.

Landis käyttää muutenkin susiteemaa sutjakkaasti, Blue moon soi, tuotantoyhtiön nimin on jotensakin Lycanthrope ( = > An American Werewolf in London © Lycanthrope Films Universal, lykantropian voisi kääntää sairaudeksi jossa homo sapiens tuntee olevansa ihmissusi… ) kaverukset matkaavat lampaiden kanssa, ja kun sankarille on ennustettu että illalla, täyden kuun loisteessa hänestä tullee ihmissusi niin tätä odotusta värittää CCR:n ralli jossa lauletaan I see bad moon risin` - eli paha, paha kuu nousee..

Kauhu ja koko groteski gotiikka alkoi tympiä ja suljin näyttöpäätteeni. Huomaisin, että Remingtonin päälle alkoi kasvaa kaunista pitsimäistä hometta. Voikohan sitä keittää?

Laitoin tv:n päälle kun en jaksanut kävellä kirjahyllylle. Ja mitä näenkään? Salamointi valaisee goottilaisista ikkunoista räyhäkkäästi rähjäistä linnaa, sen hämähäkinverkkoja ja tylsistyneen näköisiä haarniskoita, pimeys ulvoo, eikun tuuli ulvoo. Ja vihreä hirviö ajaa takaa piirroshahmoja, nuorisojoukkoa ja hölmöä koiraa. Hirviöltä nostetaan naamari pois - se olikin asunnonvälittäjä. Kyseessä olikin Scooby Doo Zombiesaarella. Aikoinaan se oli modernimpi versio amerikkalaisesta Viisikosta. Vaikka kauhu ja gotiikka on kautta aikojen vähäteltyä, niin siihen kyllä törmäsi joka nurkasta. Oliko se –

Kauhukakaroita ja --- 


Huomasin, että väitöskirjastani puuttui kokonaan Lapset ja kauhu -osuus. Voi pärkele, lisää puolitoista vuotta työtä ja taustojen kaivuuta. Okei, aloitetaan. Aluksi lapsia huijataan valehdellen hammaskeijulla, enkeleillä, helvetillä, näkillä, taivaalla, tontuilla, jumalalla ja joulupukilla, joilla kaikilla on tarkoituksensa pitää tuhma lapsi kurissa, ja osiltaan myös hengissä ettei esim. hukkuisi. Lapsille valehdellaan, jotta arki olisi helpompaa kestää. Jottei tarvitsisi selitellä. Lapsi uskoo kaiken. Mitä tapahtuu kun lapsi huomaa, että kaikki on valhetta?

Onko aluksi nolostunut, että on antanut huijata kaikki nämä vuodet? Kuinka lapsille annetaan tämä upea fantasiamaailma satuineen ja loruineen, ja sitten vedetään itämainen, lentävä matto alta? Eri-ikäisille lapsille tarkoitettu tietokirjallisuus folkloren ja mytologisista hirviöistä on mielenkiintoista luettavaa. Samalla seniili tutiseva paavi jolla jostain syystä on valta päättää mm abortin oikeudesta - vaikkei takuulla koskaan ole ollut raskaana tai r/iskattu - on huolissaan, että opettaako Harry Potter lapset huonoille teille eli noituuden pariin, eikä ole huolissaan ollenkaan omien katolisten pappiensa käytöksestä r/aiskauksista. Ei, minulla ei ollut aikaa kirjoittaa, joten deletoin osuuden pois. Tuo olin vuonna 2003.

Shadow of the Vampire


E. Elias Merhige teki vuonna 2000 oman, pelottavan versionsa nimenomaan Nosferatun tarinasta, nimellä Shadow of the Vampire. Tässä rainassa taiteellisen tinkimätön, jopa perverssi sisältö ja kaunis kuori kohtaavat toisensa muodostaen ikiaikaisen vampyyrikuvaelman - kuin ennen vanhaan. Marilyn Mansonin videoiden ohjaajana tunnettu Merhige vilauttaa kulissien taakse, todella iloiselle 20-luvulle.
     [ Turhan tiedon ruutu: Tarkoitan sanan "gay" kumpaakin merkitystä: ilosta ja homoa. ]

Silloin elokuvia tehtiin intohimolla ja intohimolla ei ollut rajoja. Absinttia meni ja ruiskut tyhjenivät: sex, drugs n ´ charleston......

Merhigen visiossa Nosferatu on pelottava Willem Dafoe, vampyyri. Piittaamatonta ohjaajaa näyttelee John Malcovich, jonka intohimoilla ja hulluudella siis lyhyesti sanottuna luovuudella ei ole rajoja eikä aikatauluja.

Minulla on tuo DVD, johon pyysin Udo Kierin nimmarit. Mukava muisto.


keskiviikko 2. toukokuuta 2018

Kauhua Lintsillä. Joko kohta on Halloween?

Kyllä vain :) Huvipuistoon kuuluu kummitusjuna, noidat ja muu jännittävä elementti. Jännitykset, väristykset, kirkuminen. at amusementpark Linnanmäki, Helsinki, Finland 30.04.2018. Kamerana järkkäri Nikon D40, spessuputken kanssa.  Linnanmäki vappuaattona Satu Ylavaara Photography 2018:










        © Satu Ylavaara Photography 2018


Kauhua Lintsillä. Joko kohta on Halloween?