perjantai 23. marraskuuta 2018

Kauhu, kauhuromantiikka, gotiikka ja gore: elämäni ihanimmat ja pöhköimmät Hammer studion elävät kuvat

Talo joka tihkui tihkui verta verta vaan voisi raa´asti kääntää elokuvan The House that dripped Blood. Leffa ( Talo joka tihkui tihkui verta verta vaan ) on tavallaan episodielokuva, jossa tiettyyn syrjässä olevaan taloon tuntuu liittyvän jotain outoa, pahuutta - sen asukkaat kun vaihtuvat tuhkatiheään, ja aina he kuolevat kummallisen tapaturman kautta. Raina on kuivakkaan asiallinen kunnes tulee jopa farssiin kääntyvä episodi jossa yritetään kuvata vampyyrielokuvaa The Curse of the Bloodsuckers, jonka pääosassa vampyyrikreiviä näyttelevä Paul asettuu asumaan taloon ja kuvauspaikalla antaa kuulla kunniansa - kun linnan paperikulissit ovat surkeita, ja oi joi kun vanhaan aikaan oli kaikki paremmin, kun oikeita elokuvia vielä tehtiin: Frankenstein, Phantom of the Opera, Dracula -

"tarkoitan Bela Lugosia, en sitä uutta heppua" sanoo jakson kuuluisa nariseva ikääntynyt vampyyrinäyttelijä tarkoittaen tietenkin ironisesti herra Christopher Leetä, joka näyttelee edellisessä jaksossa... Samoin muu rekvisiitta on kökköä, esimerkiksi vampyyrikreivin viitta on liian uusi, ei siis uskottava jne. Paulin mielestä. Hän meneekin tuohtuneena itse hankkimaan kunnon varusteet vanhan tavaran myymälästä, jossa myyjä [ kumma vanha ukko] - innostuu kun Paul näplää mustia kynttilöitä, aikooko herra pitää mustan messun, hienoa.

Ei, ei, pelästynyt näyttelijä sanoo, hän on vain näytellyt. Kulahtanut myyjä outoine katseineen laskee mustan kissan pöydälle, ja katti naukaisee. Koko myymälä on hämärän peitossa eikä mustaa kissaa erottanut pimeyden keskeltä ja myyjän mustasta puvusta - vaikka emme hiilikellarissa olleetkaan [ Turhan tiedon ruutu, faktoja ja kalabaliikkia pysähtyneestä kuvasta: kuten kaikissa kunnon hiirenpissalle haisevissa 50-luvun valokuvausoppaissa mainostetaan salamavaloa, jota käyttäessä täydellinen kuva onnistuu jopa mustasta kissasta hiilikellarissa. Mainoksen kissan turkki kiiltää ja silmät katsovat sinuun. ] Missä minä olinkaan?

Ja sitten myyjä nostaa esiin vanhan kirstun ja sen sisältä vampyyrinviitan. Eikä se ole tuliterä.

Jaksossa näyttelee myös pitkästä imukkeesta polttava Ingrid Pitt joka oli Hammer filmin johtavia seksikkäitä naisvampyyrejä 70-luvulla, jonka pseudo-skandinaavisen ( alun perin hän on puolalainen, muistaakseni ) pirteässä näyttelemisessä on samankaltainen mutkaton suhtautuminen omaan seksuaalisuuteensa ja kroppaansa kuten nykyajan Sinkkuelämää -sarjan Samanthalla. Mä oon mikä oon.

Peter Cushing leffassa The House That Dripped Blood (1971) kuva imdb

Ingrid Pitt 

kuva Amazonilta, importtina

The House That Dripped Blood (1971) imdb

Onneksi sain kilometrikorvauksia. Hassua - tunsin olevani samanlaisen opettajan roolissa kuin - elokuvien selkeä pahis / kummajainen - Christopher Walken, joka Stephen Kingin romaanin perustuvassa elokuvassa Dead zone luennoi juuri Sleepy Hollowin päättämästä aaveesta, ja juuri näytteli myöhemmin pahiksen roolia Päättömässä ratsunmiehessä miestä jonka meno oli päätöntä. Posketonta suorastaan. Kirjoitin äkkiä esseen nurkkaan muistiinpanoni.


Mustia kynttilöitä, saatananpalvontaa ja silkkimekkoja


Pirun kaksoset ( Twins of Evil, 1971) jatkaa tuttua Hammer sarjaa perustuen Sheridan La Fanun tekstiin Carmilla, taas kerran. Tämä 70-luvun vampyyri-, noita- ja kaksoisolento-elokuva paljastaa naisellista paljasta pintaa niin että ihan haukotuttaa, ja tekee mieli tarjota naisnäyttelijöille alvariinsa auringonhattu-uutetta - hehän palelluttavat itsensä! Onneksi naisillekin hetkittäin jotain silmänruokaa: dekadentti kreivi Karnstein joka iskee demoniset silmänsä hihhulin noitienpolttajan Gustav Weilin orpoihin sukulaisiin eli hempukasti pukeutuneisiin kaksoistyttöihin: kilttiin Mariaan ja pahaan Friedaan. Nämä pinnalliset sipsuttajat ovat juuri tulleet Venetsiasta ja siten rakastavat värikkäitä mekkoja ja korkkiruuvikiharoita. Gustav haluaa heidän pukeutuvan yhä surupukuun - kuolleiden vanhempien tähden. Näiden nuorten naisten turmeleminen ja vietteleminen olisi kreiville nautinnollisinta, haastavinta ja nöyryyttävintä kirkon oppeja saarnaavalle Gustaville.

Yöllä Frieda salakuuntelee, kun huoltajansa setä Gustav luetteloi kreivi Karnsteinin paheita, tabun rikkomisia ja irstauksia, ja luo - syystäkin - kaihoisan katseen Karnsteinin linnaa kohti. Hän halajaa palajaa sinne.

Ankara Gustav - jota esittää Peter Cushing - tekee kuten kuka tahansa ajan noitien vainoaja: hän metsästää nuoria tyttöjä ja polttaa ne. Sadistinen Gustav ei tietenkään mielestään tee mitään väärin. Kuten Colin Wilson kertoo Ovi tuntemattomaan kirjassaan - erinomainen pakkaus. Samoin Merja Virolaisen kuvaus mm Noitavasarasta ja jne. katso kirja on karua, sadistista kertomaa. Kautta aikojen niin "oppineet" kuin kouluttamattomatkin miehet ovat pelänneet naisen voimaa.

Elokuvan poltetut naiset ovat tietenkin viattomia maalaisia, jotka eivät palvo saatanaa.

Gustav ei puutu sen sijaan kaikkien tietämään kreivi Karnsteinin harjoittamaan saatananpalvontaan, koska ylhäisöllä on keisarin tuki. Sen sijaan Gustav kiduttaa ja murhaa viattomia tyttöjä ja vanhoja hulluja miehiä. Sekä Gustav että Karnstein tuhoavat paikkakunnan naisia, mutta Gustavilla on koko korruptoituneen ja vainoharhaisen kirkon tuki takanaan. Karnsteinillä on valtansa, linnansa ja saatanansa. Valheellinen viettelijä kreivi paljastaa todellisen karvan, siis aika tuuhean rintakehänsä, hänen pikarinsa ovat yksityiskohtaisia koristeluissaan, hiuksensa aistikkaasti kammatut, sormuksiensa suuret jalokivet kiiltävät takkatulen loisteessa ja röyhelöpaitansa hohtavan valkoisia, hän on lyhyesti visertäen kaikkea mitä nuori kokematon tyttö voi toivoa romantiikan nälkäänsä, ja jolla voi samalla uhmata adoptio-vanhempiaan ja ns. miehisiä pullistelevia auktoriteetteja ahdasmielisiä kirkkoa ja kotia. Sanalla sanoen pöyristyttää naapureita.

Alkaa tapahtua. Vuonna 1547 haudattu Mircalla herätetään henkiin, hän puraisee Karnsteiniä, siis omaa lihaansa ja vertansa, ja muuttaa tämän vampyyriksi. Kohtauksessa he telmivät vuoteella ja ajan sensuurin vuoksi joka salli naisen ruumiin näyttelemisen sekä sen tuhoamisen, ja siksipä nyt pitää pitäytyä symbolisissa kuvissa kun kuvataan heteroseksuaalista vampyyrikohtausta.

Madeleine Collinson & Damien Thomas leffassa Twins of Evil (1971) IMDB
legdendaarinen Peter Cushing 

Pirun kaksoset ( Twins of Evil, 1971) imdb

Minä vihasin vetoisia loukkoja - oli eri asia kirjoittaa niistä kauhuromanttisesti kun joutua asumaan. Paljoa ei tuonut lohtua lukea kuinka tietyt orkideat viihtyivät vetoisissa, vanhoissa taloissa. Minä kirjoitin riivattuna karkea viltti olkapäillä kahdessa pitkässä villatakissa, muutamissa villasukissa, aina välillä puhaltaen sormiini, jotka alkoivat muistuttaa jäisiä soija-nakkoja. Raa raa raaputin steariinia irti Remingtonin nappuloilta.

Tv-sarja Pokka pitää päähenkilön Hyacinthin hyvin käyttäytyvän, luokkatietoisen, energisen pyrkyrin jolle kaiken pitää olla tip top - ja vielä aatelisemmin, pelottaa kuin Tintti sarjakuvan roteva oopperalaulaja Bianca Fastafiore suun avatessaan, naamiaisissa hänelle sopii Boudiccan rooli erinomaisesti: Boudicca oli esifeministi, taistelija ja hän taisteli jopa itse Caesaria vastaan!

Täältä oli saman verran kilometrejä lähimpään pankkiin ja postiin kuin Varsovasta Auschwitzsiin. Yhteen suuntaan.

Kun valkoinen arkki tai tyhjyyttä humiseva näyttöpääte, sieluttomuuteen imaiseva alkoi pelottaa, loin katseen ilmoitustaululle, jossa oli kortti Hohdon avainkohdasta. Paskat. Remontti on tehtävä ensi keväänä.


Juutuupista The House that dripped Blood traileria yms:



 Vanhassa, goottilaisessa Euroopassa oli kaksi palavaa intohimoa: noitavainot ja saatananpalvonta....


Miltä pelko maistuu?


Taste of fear on täysin toisenlainen Hammer filmi, se on mustavalkoinen ja psykologinen trilleri; kään kuin haluttaisiin saada uutta verta kehiin, ja hylätä yliluonnollisuus kokonaan. Leffa näyttää realistiselta, siis eurooppalaiselta, se on Psykon aikalaisia ja hengenheimolaisia. Kuinka kaunis onkaan avajaiskuva kauniista järvestä, joita jylhät vuoret ympäröivät, linnut laulavat ja saksaa puhuvat viranomaiset yrittävät naarata ruumista joenpohjasta.

Ehkä elokuvan pelottava viesti oli: tämä voi tapahtua juuri sinulle, koska vain.

Hirveän usein kauhussa se pelottavinta on hulluksi tulemisen pelko, ja elävältä hautaaminen voi symboloida pakolla ja syyttä sulkemista laitokseen. Katso vaikka Tarantinon ohjaama jakso CSI -sarjaan.

Tätä fasismin yhtä muotoa käytetään Tohtori Caligarin Kabinetissa joka on saksalaisen ekspressionismin helmiä. Niin lukijaa kuin katsojaakin voi viedä harhaan kuin pässiä pölkylle. Sitähän kauhun nauttija haluaa, että hänet yllätetään, pelotellaan vaikka hän on kaiken kokenut. Että joku onnistuu mahdottomassa ja kenties jonkun snobin mielestä mauttomassa tehtävässä. Koska mikään ei ole pyhää...

Is nothing sacred? Eiks mikää oo pyhää? 


Creeping flesh ja Taste of Fear - hullut naiset ei enää ullakolla? 


Taste of fear 

Taste of fear (pelon maku/aavistus) rainassa pelottavinta on hulluksi tulemisen pelko. Ja nimen omaan naisen hulluudesta, naisen epäluotettavuudesta on kyse.

= > Lue ehdottomasti , joka on karua kertomaa kuvien myötä. 1800-luvun naisen määritteleminen hysteerikoksi oli samaa kuin noitavainoissa - naisen tuntematon persoonallisuus pitää kytkeä pois, nainen on laitettava talutushihnaan jota ohjaa tyhjänpäiväisen mahtipontinen patriarkaalinen rahaa kerääävä ja valtaa pitävä instanssi kuten kirkko.

Anna Kortelainen: Levoton nainen. Hysterian kulttuurihistoriaa, Tammi 2003

Pelon tunne ( Scream of Fear aka Taste of Fear) imdb


Juutuupissa toisenlainen Hammer elokuva: Pelon tunne


Palatakseni Creeping Fleshiin 


eli vaikkapa ryömivään lihaan - se on viktoriaaninen hullu tiedemies ja hänen kilpaileva psykiatriveljensä kamppailu, jossa vanha ja luotettava parivaljakko ensimmäistä näyttelee Cushing ja viimeksi mainittua Lee. Tiedemies on löytänyt ison, vanhan luurangon, kenties puuttuvan linkin. Mutta voi kauhistus, tutkittaessa tutkija pesee luurangon sormea joka alkaa muuttua lihaksi! Cushing leikkaa sormen irti ja "lihallistuminen" loppuu. Cushingin vaimo on kuollut, hän oli entinen hepsankeikka tanssijatar kuin suoraan Moulin Rougesta. Mutta hän ei kuollutkaan kuten sanottua vaan teljettiin mielisairaalaan, jossa on nyt kuollut. Tytär - kuin ilmetty äitinsä kuva, saa lukea valheesta kirjeessä. Tiedemies-isä ruiskuttaa - jostain syystä - tyttäreensä ja apinaan luurangon sormesta otettua näytettä, hän siis mixaa verta. Mutta apina näyttää mitä apinanraivo on ja tytär pukee äitinsä huoran - anteeksi: tanssijan - hepenet ja lähtee tanssimaan kapakoihin merimiehille. Hän toimii täysin ilman moraalia. Hän voi myös murhata. Hän on siis feminiininen missis Hyde.


Peter Cushing & Lorna Heilbron leffassa The Creeping Flesh (1973)
kuvat imbd 



The Creeping Flesh (1973) imdb


The Creeping Flesh (1973) (VHS Trailer)



Katsoin näitä elokuva videokassulta paljon 80-luvulla, hyvät ihmiset olivat niitä Brittein saarella tv:stä nauhoittaneet. Katson näitä myös 2000-luvulla, tosin eri näkökulmasta, kenen tarina kerrotaan, seksismi ja seksikkyys, mikähän oli miesten vuorosanojen määrä, entä palkkaus suhteessa naisiin.

Kauhu, kauhuromantiikka, gotiikka ja gore: elämäni ihanimmat ja pöhköimmät Hammer studion elävät kuvat




torstai 22. marraskuuta 2018

Uusi kauhuelokuva ja dvd-aika Shadow of the Vampiresta Ginger Snapsiin

Tai uusi ja uusi,, palaan historiassa kauas 2000-luvun alkuun. Osa näistä erinomaisista moderneista kauhuelokuvista ei koskaan tullut rakkaassa kotomaassamme kuun valoon elikkä elokuvateatteriin, kuten Shadow of the Vampire, Jeepers Creepers ja Ginger Snaps. Niitä oli siis metsästettävä video ja dvd-muodoissa. Osa niistä päätyikin aika helposti Anttilan alekoriin sekä Pohjois-Ruotsin markkinoille, myöskin kohtuullisella hintalapulla varustettuna. Mutta oliko enää hauskaa kun näitä ja varsinkin vanhoja kauhupläjäyksiä sai kuka tahansa tilata yhdellä napin painauksella netistä? Kun ennen piti pitkäääääääääään metsästää että löysi edes kihnuisen, leikatun videoversion. Yht´äkkiä kauhu ei ollutkaan vaan oman arvonsa tuntevan vaativan yleisön oma sisäpiirin juttu, vaan kaikille avointa kauppaa.

Uusi kauhuelokuva ja dvd-aika. Cabin Fever ja Ihmisjahti kumpikin ovat kiinnostavia nykypäivän muunnelmia jos metsään haluat mennä nyt, niin takuulla yllätyt -teemasta, ne nojaavat selkeästi Evil Deadin lanseeraamaan kieleen, ja samalla, haastavasti luovat uutta. Ihmisjahti esittää naispuolisen päähenkilön Eliza Dushku joka on näytellyt pahaa tyttöä Buffy vampyyrintappaja -sarjassa sekä hyvistä sarjassa Pelastaja. Vaikka kumpikin on nuoren yleisön ja nuorten näyttelijöiden elokuva niin ne eroavat teinisläshereistä ja niiden parodioista joissa nainen on bimbo joka vain kirkuu ja strippaa. Kummassakin elokuvassa mennään metsään, pois sivilisaatioista, ja katso, alkaa tapahtua. Ihmisjahti luottaa siihen, kuin varsinkin nyt eritoten pinnallisena aikana jolloin ihminen saa plastiikkakirurgian kautta minkä tahansa muodon, niin pelätään mutantteja. Aivan, elokuvan takapajulaan eksytään ja jiihaa siellä rynnivät epämuodostuneet, insestiset kannibaalit ilosta kirkuen.

Me kun olemme tottuneet sliipattuihin urbaaneihin snobeihin kannibaaleihin kuten Amerikan Psykon Bateman ja Hannibal Lecter ihonkuorinta-aineineen, käyntikortteine, sinfonioineen, shampanjavispilöineen, tryffeleineen, erinomaisine viineineen ja gourmet-annoksineen, niin elokuvan törkyisyys, mädäntynyt liha, kärpäset, maalattiat ja takapajuisuus inhottaa, ja pelottaa jo sinänsä. Muistatuttaa jostain taantumasta, rappiosta, metsäläisyydestä tai "vuoristolaisista"... Muuttumisleikeistä on muuttunut totisinta totta botox -pistoksineen ja ihon kiristyksineen, koska vihdoinkin rumasta tai mitättömän näköisestä saa rahalla & vaivalla trendikkään keskivertokuluttajan joka täyttää oikeat mitat, samoin vanhasta saa nuoren, tai ainakin rypyttömän, ja kaljusta tuuheapäisen.

Jopa vainajat sarjassa Mullan alla laitetaan näyttämään parhaimmiltaan viimeisessä show´ssaan. Ihmisjahti on paljolti velkaa Syvä joki elokuvalle, josta elokuvan sisällä puhutaankin, ja mauttoman humoristisesti elokuvan juliste on seinällä. Mitä muuten tapahtui minun originaalille Syvä joki julisteelleni? Voisitteko palauttaa sen, pliis? Syrjäseutujen läpitunkemattomista metsistä liikkuu [urbaani]legendoja ja kauhutarinoita kannibaaleista mutanteista, elokuvassa Ihmisjahti annetaan ymmärtää kuinka sisäsiittoisuus aiheuttaa geneettistä mutaatiota, psykooseja ja luonnottomat voimat. " Huonon elintason alueella syntyy kaikenlaisia apokalyptisiä kultteja " elokuvassa painotetaan. Katsahdin tahtomattomani ulos suuresta ikkunasta, sitten ovelle. Salaiset kansiot sarjassa eräässä jaksossa tutustutaan sukurutsaiseen mutanttiperheeseen jonka ulkonäkö ja tavat kammottavat nykykatsojaakin. Eräässä toisessa sarjan jaksossa olemme friikkisirkuksessa, joka esittelee eriskummallisia ihmisiä nimen omaan ihmisinä, ja murhaaja on veljensä kropasta välillä irtautuva epämuodostuma joka kliituaa kontata omille teilleen. Voiko antaa ilmi rikollista, kaksoisveljeään joka on samalla osa omaa kehoaan? Miksi muuten on etten enää koskaan näe rattaissa tai vaunuissa kehitysvammaista lasta?

Naurahdin, aivan kuin oikeustoimikelpoinen kirjailija voisi keskustella potentiaalisen lukijan kanssa edes monologissaan vaikkei se v/ginasta tulisikaan; eikö nykyään kirja ole viesti ja tarkoitettu pelkästään kustannustoimittajalta kriitikolle? Minä pidän, jostain syystä, vanhan ajan kirjallisuudesta, jossa kirjailija kirjoittaa lukijalle, jonka kanssa kommunikoi, joskus tuhansien vuosien ajan, viiveellä. Tai vaikka diktaattorin käskyn teloittamasta kirjoittajan kuolemasta on vasta kymmeniä vuosia lukija morsettaa hänelle ajan ja haudan tuolle puolen, kirjansa kädessään, se elää...

Cabin Fever kuvaa lähinnä kuinka virus voi saastuttaa ihmisen. Se on näpsäkkä Evil Deadin uudelleen sovittaminen realismiin. Suosittelen alekorista VHS:nä alle kahden punnan tai alle neljän euron hinnalla sopiviksi löydöiksi. Sen sijaan Ginger Snaps ja Jeepers Creepers suosittelen DVD:nä ja alle kymmenellä eurolla tai alle sadalla kruunulla. Näillä hinnoilla [ja valuutoilla ] olen kyseiset tuotteet hankkinut.

Ringun olisin halunnut DVD:nä, mutta löysin sen VHS-kasettina ja hintaan 29 kruunua eli alle kolme euroa.

Illalla televisiosta tulee Syvä joki. En tiedä, hehkutanko enää niin plajon näistä elokuvista 15 vuoden jälkeen, paitsi tietenkin Ginger snapsista, koska naiset ihmissusina olivat harvinaisia ennen Sookien tarinoita True Blood -saagassa. Koska karvaiset ihmissudet jotenkin niputettiin miehiksi machoiksi. Yhdessä kohtauksessa päähenkilö ajaa säärikarvojaan. Naisella ei saa olla karvoja jostain syyssä mainos- ja tv maailmassa. Outoa. Naisen rajoituksiin ja seksismiin törmää kaikkialla, niin palkoissa kuten nykyään #metoo -liikkeen kautta r/aiskausksiin ja muuhun vastenmieleiseen - jota miehet alalla tekivät.

Verisirkkelisirkusta ja metamorfooseja 

- kissa vieköön Ginger snaps on jo nimensäkin perusteella mojova, tarttuva elokuva. Aina meitä erikoisia/uniikkeja/gootteja/ihmissusia sorretaan. Metamorfoosi. Teinit ja seksi ja siitä väistämättä seuraava verisirkkelisirkus. Tytöstä naiseksi kasvamisen Bimbamericassa kasvamisen sietämätön tylyys. Goottia on hyvin svengaava, nihilistinen nuorisokulttuuri sekä folkloren ihmissudet, jotka kohtaavat nykypäivän. Goottia on koti, jossa kynttilät palavat, turva jonne paeta pahaa maailmaa mm cheerleadereita.

Kissa vieköön kyllä sull on….. eli alkuperäiseltä nimeltään Jeepers Creepers on moderni kauhuelokuva. Itse Clive Barker kehuu elokuvan DVD:n kannessa sen olevan pelottavin aikoihin. Rainan nimi tullee suoraan samannimisestä schlaagerin renkutuksesta jonka suomeksi on esittänyt absurdisti kiekaisten avantgardetaiteilija M. A. Numminen - baarien mies.

Ohjaaja hiilaa surutta yhteen Evil Deadin lanseeraamaa nuorisojoukkoa [tai sisarusparvea] jossa nuoret-ajavat-autolla-keskellä-ei-mitään kohti Teksasissa mahdollisesti riehunutta moottorisahamurhaajaa [ alkuperäinen Texas Chainsaw Massacre ]. Kyse ei tietenkään ole kopioinnista, sen verran omia kolumbialaisia jauhoja on pussissa, vaan jos tätä genreä pitää pilkkoa karsinoihin adjektiivejä sen pahemmin käyttämättä ja vain kertomalla veriveljien ja sielun siskojen elokuvista, niin tarina on sitten näin. Kauhupläjäys on siis myös kunnianosoitus vanhoille kauhuelokuville joissa savikiekot soi ja veri pärskyy, räiskyy ja pulputtaa! Ja vanhoilla hirviö-/kauhuelokuvilla en tarkoita Jasoneita eikä Krüegereitä, [ 80-luvun populäärejä kauhuja kuten Friday the 13th ja Nightmare on Elm Street ] kuten ohjaajakin kommentoi visusti, vaan paljon kauemmas.

Goottia on luolaverkosto, talo jossa mahdollinen hirviö riehuu. Onko?

Mikä hirviössä pelottaa? 

Kun sitä ei näy, mutta aistii, tuntee, kuulee. Sitten näkee, kirkuu.

Kinastelevat amerikkalaiset sisarukset, tyttö ja poika, ajavat jostain syystä autolla lomalle koulusta kotiin autiota Amerikan raittia pitkin, hyvin realistisesti kuvattuina. Jos päähenkilöt olisivat aikuisia kolmikymppisiä kriiseissään, niin pitkä kuuma automatka muuttuisi joksikin muuksi kuin kiinnostavaksi kauhuksi. Mutta näin nuorilla ihmisillä kriisejä, vastoinkäymisiä, identiteettiä, itsenäisyyttä ja ongelmia ei sen kummemmin ole, mitä nyt kasa likapyykkiä ja sydänsuruja. Vihreä Wunderbaum hajustekuusi roikkuu peilistä, mutta onneksi emme näe karvanoppia. Vastaantulijoita ei ole, ja halvalla ja mielenkiintoisella tavalla on toteutettu kertomuksen alku, jossa sisarukset keskustelevat keskenään ja muistavat mitä kauheuksia on tapahtunut 150 kilometrin päässä: ihmisen päätä ei löytynyt.

Kunnes kummallisen oloinen ja muotoinen, kenties viritetty, aina vain kiihtyvä, iso auton rumilus, joka näyttää ruostuneelta armeijan ylijäämältä, jonka etupuskurin pilarit muistuttavat hampaita, varsinkin kun osa pinnoista puuttuu. Ohjaamon sisälle ei näe, ja tuo kuorma-auton puolikas yrittää ajaa sankariemme perään, kaistaa heidät pois tieltä. Nuoret pelkäävät tosissaan. Kyse ei ole pilasta eikä kilvoittelusta, vaan heidät yritetään saada hengiltä. Lopulta hirviöauto kaasuttaa pois. Hengityksen tasaannuttua nuoret näkevät ainoan talon rähjän kymmenien kilometrien taipaleella, sen ikkunat ovat laudoitetut, ja pihalla on tuo hirviöauto! Ja sen kuski, jotenkin kummallisesti likaiseen, tummaan nahkaan pukeutuneena, jonka kasvoja ei kunnolla näe työntää pihalla olevaan suureen putkeen tai kuiluun jotain valkoiseen lakanaan käärittyä pakettia, jossa on punaisia roiskeita. Onko tuo paketti joskus ollut ihminen? Mitä tehdä? Paeta paikalta, jotta oma terveys säilyy? Katsoa ja tyydyttää uteliaisuutta ja osallistua ns. pelkokertoimeen, kuinka pitkälle uskaltaa mennä? Löytyykö sieltä jotain ällöä?

Päästyään pakenemaan nämä kaksi nuorta joutuvat hammer-maiseen tilanteeseen: tupsahtamalla sisälle periamerikkalaiseen syrjäseudun kodikkaaseen daineriin, keskelle heitä kummallisesti tuijottavia paikallisia*. Tilanne on tuttu myös Amerikkalainen ihmissusi Lontoossa -elokuvasta.

** Kuten Hammer yhtiön elokuvissa on kylän keskipisteessä se lämminhenkinen taverna, jossa positiivi soi, olut kuohuaa ja katosta roikkuu valkosipulilettejä, mutta paikalliset eivät halua

** auttaa. Ovatko he kaikki imbesillejä? Sisäsiittoisia? Hirviöitä? Paikalliset eivät halua sanoa ääneen, että jokin on vialla, että jokin hirviö vaanii paikkakunnalla. Jos siihen hirviöön ei kiinnitä huomiota niin se ei käy kimppuun, varsinkin kun osaa suojella itseään. Mutta ovatko nämä ihmiset sadistien, sarjamurhaajien, kannibaalien, ihmisen ihon ompelijoiden jne. sukulaisia? Itsekin häiriintyneitä? Joita pitää varoa? Onko paikallinen poliisikin yksi heistä?

Onneksi Jeepers Creepers vie kauhunsa uusille urille, jolla tietenkin täytyy olla pohjanaan 1980-luvun legendaariset ja räävittömät kulttiteokset kuten Evil Dead ja Teksasin moottorisahamurhat, mutta myös paljon vanhempi, selvittämätön kauhu, painajaiset ja urbaanit legendat.

Myös kotimaassa osataan:

milteipä ainoa suomalainen kauhuelokuva 

tai musta kauhukomedia

Olli Suonion Kuutamosonaatti esitti 1980-luvulla maaseudun samassa insestisessä pimeässä, pelottavassa valossa, jossa kaupunkilaisen siis ns. sivistyneen ihmisen sietää varoa. Päähenkilö on bimbo räksyttävine pikkukoirineen, joka jonkin skandaalin vuoksi on joutunut jättämään malliglamourinsa Milanoon ja menee pakkasen värjäämään graafiseen, hyytävän pelottavaan ja kauniiseen syrjäseutuun pakolaiseksi, jotta häly ja lööppien käry laantuisi. Alastonta bimboa tirkistellään milteipä päivialasalmi -maisella, groteskilla tavalla aivan puuduksiin asti. Eikä se saa edes säilykeruokatölkkiä auki.

Mukana on hammer -maisesti meheviä luonnerooleja kuten lupsakka kauppias joka on tuttu myös Mollbergin Siunatusta hulluudesta. Mukana on myös eräs maamme upeimpia näyttelijöitä eli äitee Soli Labbart, kuuta ulvova muriseva poika Mikko Kivinen, ja toinen peräkammarin poika tirkistelevä, elokuvan "sankarittaresta" valokuvia räpsivä, itseänsä konepellin päällä paljasteleva [ repliikkinään: silivu-plee ] , Hai -saappaissa, ensin potkurilla, sitten traktorilla [ jossa lumiketjut ] takaa ajava pelottava kummajainen, joka aikoo tehdä pikkukoirasta rukkaset.

Lappilaisen sanomalehden Pohjolan Sanomien viikkoliitteessä esiteltiin toissa vuonna eli muinoin juuri Soli Labbart että kuinka hänen lahjansa ovat menneet hukkaan, koska maassamme ei ole tehty tämän enemmän kauhu- t fantasiaelokuvia.

Nelosen esittämän räävittömän komediasarjan Herrasmiesliigan vakiosanontoja oli "local" siis "paikallinen", en tiedä mitä heillä tekijöillä oli Brittein saaren syrjäseutujen pikkukyliä vastaan, ovatkohan sieltä kotoisin, tai onkohan heille naurettu siellä kun ovat yrittäneet selviytyä, saamme nähdä. Varsin herkullisesti he muistelevat oikeita brittiläisiä paikkakuntia joissa on tullut reissattua ja jossa meininki on ollut kuten käsikirjoituksessa.. Ettei mikään vain ole muuta kuin paikallista. Tässäkin tehdään huumoria ja luodaan pelkoja sisäsiittoisuudesta ja kannibalismista.

** Yötä mustempi kauhukomedia Amerikkalainen ihmissusi Lontoossa on John Landisin ohjaama kulttiteos vuodelta 1980. Tässä filkassa se juttu verrattuna muihin oli

miehen - VIHDOINKIN - alaston vartalo, jota näytettiin sopivin väliajoin, juoksemassa karkuun bennyhill -mäisesti, mutta strategisista paikoista strategisimmat pysyivät piilossa kuin pyy povessa - oli kyseessä sankari miehenä ja myöskin ihmissudeksi muuttuneena. Mutta pakara -fetisismistä saimme nauttia.

Tässäkin kaksi reppuselkäistä kaverusta lompsii Englannin maaseudulla ja menee pubin lämpöön. Heitäkin tuijotellaan - outoja kun ovat. Mutta tilanne palautuu, puheensorina alkaa virrata kilpaa Guinnessin kanssa. Kunnes toinen kaveruksista kysyy miksi seinään on piirretty pentagrammi. Sehän on suden merkki. Pubissa heittää tikkaa mm heppu joka myöhemmin näytteli From Hellissä vastenmielistä roistopomoa puukkoineen, sekä dramatisoidussa dokumentissa The Birth of Frankenstein Mary Shelley ´ssa Frankensteinin luomaa hirviötä. Rik Mayall pelaa shakkia - tuttu mm räyhäkkäistä tollokomediasarjoista Älypäät, Bottom.

Landis käyttää muutenkin susiteemaa sutjakkaasti, Blue moon soi, tuotantoyhtiön nimin on jotensakin Lycanthrope ( = > An American Werewolf in London © Lycanthrope Films Universal, lykantropian voisi kääntää sairaudeksi jossa homo sapiens tuntee olevansa ihmissusi… ) kaverukset matkaavat lampaiden kanssa, ja kun sankarille on ennustettu että illalla, täyden kuun loisteessa hänestä tullee ihmissusi niin tätä odotusta värittää CCR:n ralli jossa lauletaan I see bad moon risin` - eli paha, paha kuu nousee..

Kauhu ja koko groteski gotiikka alkoi tympiä ja suljin näyttöpäätteeni. Huomaisin, että Remingtonin päälle alkoi kasvaa kaunista pitsimäistä hometta. Voikohan sitä keittää?

Laitoin tv:n päälle kun en jaksanut kävellä kirjahyllylle. Ja mitä näenkään? Salamointi valaisee goottilaisista ikkunoista räyhäkkäästi rähjäistä linnaa, sen hämähäkinverkkoja ja tylsistyneen näköisiä haarniskoita, pimeys ulvoo, eikun tuuli ulvoo. Ja vihreä hirviö ajaa takaa piirroshahmoja, nuorisojoukkoa ja hölmöä koiraa. Hirviöltä nostetaan naamari pois - se olikin asunnonvälittäjä. Kyseessä olikin Scooby Doo Zombiesaarella. Aikoinaan se oli modernimpi versio amerikkalaisesta Viisikosta. Vaikka kauhu ja gotiikka on kautta aikojen vähäteltyä, niin siihen kyllä törmäsi joka nurkasta. Oliko se –

Kauhukakaroita ja --- 


Huomasin, että väitöskirjastani puuttui kokonaan Lapset ja kauhu -osuus. Voi pärkele, lisää puolitoista vuotta työtä ja taustojen kaivuuta. Okei, aloitetaan. Aluksi lapsia huijataan valehdellen hammaskeijulla, enkeleillä, helvetillä, näkillä, taivaalla, tontuilla, jumalalla ja joulupukilla, joilla kaikilla on tarkoituksensa pitää tuhma lapsi kurissa, ja osiltaan myös hengissä ettei esim. hukkuisi. Lapsille valehdellaan, jotta arki olisi helpompaa kestää. Jottei tarvitsisi selitellä. Lapsi uskoo kaiken. Mitä tapahtuu kun lapsi huomaa, että kaikki on valhetta?

Onko aluksi nolostunut, että on antanut huijata kaikki nämä vuodet? Kuinka lapsille annetaan tämä upea fantasiamaailma satuineen ja loruineen, ja sitten vedetään itämainen, lentävä matto alta? Eri-ikäisille lapsille tarkoitettu tietokirjallisuus folkloren ja mytologisista hirviöistä on mielenkiintoista luettavaa. Samalla seniili tutiseva paavi jolla jostain syystä on valta päättää mm abortin oikeudesta - vaikkei takuulla koskaan ole ollut raskaana tai r/iskattu - on huolissaan, että opettaako Harry Potter lapset huonoille teille eli noituuden pariin, eikä ole huolissaan ollenkaan omien katolisten pappiensa käytöksestä r/aiskauksista. Ei, minulla ei ollut aikaa kirjoittaa, joten deletoin osuuden pois. Tuo olin vuonna 2003.

Shadow of the Vampire


E. Elias Merhige teki vuonna 2000 oman, pelottavan versionsa nimenomaan Nosferatun tarinasta, nimellä Shadow of the Vampire. Tässä rainassa taiteellisen tinkimätön, jopa perverssi sisältö ja kaunis kuori kohtaavat toisensa muodostaen ikiaikaisen vampyyrikuvaelman - kuin ennen vanhaan. Marilyn Mansonin videoiden ohjaajana tunnettu Merhige vilauttaa kulissien taakse, todella iloiselle 20-luvulle.
     [ Turhan tiedon ruutu: Tarkoitan sanan "gay" kumpaakin merkitystä: ilosta ja homoa. ]

Silloin elokuvia tehtiin intohimolla ja intohimolla ei ollut rajoja. Absinttia meni ja ruiskut tyhjenivät: sex, drugs n ´ charleston......

Merhigen visiossa Nosferatu on pelottava Willem Dafoe, vampyyri. Piittaamatonta ohjaajaa näyttelee John Malcovich, jonka intohimoilla ja hulluudella siis lyhyesti sanottuna luovuudella ei ole rajoja eikä aikatauluja.

Minulla on tuo DVD, johon pyysin Udo Kierin nimmarit. Mukava muisto.


Kauhua kerrakseen Fragonardin museossa eilispäivän Pariisissa

Fragonardin museossa. Lisää kuvia The Wax Mask -leffaan liittyviä. Miksi haluamme nähdä hirveyksiä kauhukabinetissa? Minäkin olen nähnyt ammeen, jossa Charlotte Corday murhasi Marat´in. Sekä giljotiinin joka lyhensi Marianne Antoinette rokokooperuukkia. Loppui se leivosten syönti. Olen käynyt Tallinnassa Museum of torture instruments, joka esitteli hyvinkin väkeviä ja kestäviä kidutusvälineitä. Tunsin monenlaista tunnetta, tietenkin. Oikeita ihmisiä kidutettiin näillä turhaan - ei niinkään kauan sitten ajassa eikä paikassa. Toisaalta vermeet olivat kiehtovia Edgar Allan Poen tarinoita lukeneelle ja vanhan kansan sadomasokistille. Olen vieraillut myös KGB:n selleissä, jossa oli toisenlaiset, vain ahdistavat vibat. Samoin Viaporissa performanssissa Ääniä kuoleman porstuasta ( Ylen ruotsinkielinen radioteatteri ) olen vieraillut punavankien kammottavissa, pimeissä selleissä. Siitä on vain sata vuotta kun lahtarit kiduttivat nuoria punaisia turistirysässä, Suokissa. Olen nähnyt Huokausten sillan, jota pitkin ihmisten puheissa, vangitut kulkivat tyrmiinsä, mm yksi Casanova tyrmäänsä. Pariisissa kävin tietysti myös Le musée Fragonardissa.






Traaginen Robert Hossein charmasi The Wax Mask elokuvassa, ja tehostevelho Sergio Stivaletti kertoi taustoja

Ja Sergio Stivaletti kertoi taustoja Night Visions festivaalin pimeydessä. Sergio Stivaletti myös ohjasi lopulta elokuvan Lucio Fulcin menehdyttyä 1996. Uhkea, groteski, goottilainen ja ylitsepursuava Vahanaamio ( italialaisiittan M.D.C. - Maschera di cera, tai  Museo de Cera tai Maschera di cera ) on vuodelta 1997, jolloin sensuuri on heltynyt - tosin vain heteromiehen silmän, katseen suuntaan.

Festivaalin minulle ensimmäisessä leffassa oi traaginen, ja kauhuromanttinen viitan liepeistä kävelykeppiin Robert Hossein ( Angelikan Peyrakki ) charmasi minulle niin tutussa The Wax Mask -elokuvassa, joka on Gaston Lerouxin kirjoittama, kuinkas muuten... Lerouxin "The Waxwork MuseumThe Internet Speculative Fiction Databasessa mainitaan lähteenä. Liipataan liki Oopperan kummitus -tarinaa, mutta sen alkuperäisellä kirjoittajalla onkin oikeus jatkaa, ja muuntaa tarinaa vahakabinettiin sopivaksi. Olen nähnyt Oopperan kummituksen Oopperassa, missä se pitääkin nähdä, tänä vuonna kahdesti - ja nyt on vasta marraskuu ;)

Avanti. Miksi haluamme nähdä hirveyksiä kauhukabinetissa? Minäkin olen nähnyt ammeen, jossa Charlotte Corday murhasi Marat´in. Sekä giljotiinin joka lyhensi Marianne Antoinette rokokooperuukkia. Loppui se leivosten syönti. Olen käynyt Tallinnassa Museum of torture instruments, joka esitteli hyvinkin väkeviä ja kestäviä kidutusvälineitä. Tunsin monenlaista tunnetta, tietenkin. Oikeita ihmisiä kidutettiin näillä turhaan - ei niinkään kauan sitten ajassa eikä paikassa. Toisaalta vermeet olivat kiehtovia Edgar Allan Poen tarinoita lukeneelle ja vanhan kansan sadomasokistille. Olen vieraillut myös KGB:n selleissä, jossa oli toisenlaiset, vain ahdistavat vibat. Samoin Viaporissa performanssissa Ääniä kuoleman porstuasta ( Ylen ruotsinkielinen radioteatteri ) olen vieraillut punavankien kammottavissa, pimeissä selleissä. Siitä on vain sata vuotta kun lahtarit kiduttivat nuoria punaisia turistirysässä, Suokissa. Olen nähnyt Huokausten sillan, jota pitkin ihmisten puheissa, vangitut kulkivat tyrmiinsä, mm yksi Casanova tyrmäänsä. Pariisissa kävin tietysti myös Le musée Fragonardissa.

Miksi etäännytetty kauhujen kammio kiinnostaa? Mutta viitataan myös Pulcinellaan, tähän väkivaltaiseen nukketeatteriin - lapsille. Pulcinella kehittyi tai muuntautui commedia dell'artesta napolilaiseen nukketeatteriin. Väkivaltaviihdettä on ollut pitkään julkisilla paikoilla, mutta julkiset kidutukset ja teloitukset tehdään visusti suljettujen ovien takana. Pulcinella on Lontoossa Punch, ja minulla on vieläkin sieltä Punch & Judy -rintanappi. Punch pitää kädessään pesäpallomailaan. Eli the Walking Deadin graafisella väkivallalla on piiitkät juuret. Minullakin on tuo pelottava koukkunenäinen vintage Kasper-käsinukke, mutta piilossa.

Tuntuu ihanalta että leffaa kuvattiin eräässä puiston vanhassa kahvilassa Roomassa, itsekin vierailin paikalla samana vuonna. Mutta nyt asiaan.

Adagio. Klassinen musiikki alleviivaa Boris Volkoffin  yksinäisyyttä ja lohduttomuutta - entiseen vuosisadan alun Pariisiin ei voi palata. Robert Hossein on nappivalinta outona, vakavana miehenä, joka on petetty. Kaunotar ja hirviö -tarina, jossa nuori nainen halutaan pitää ideaalina, ikuisesti nuorena ja kauniina. Ehkä. Mies, petetty mies on hirviö, hän on menettänyt kaiken. Kaiken.

Allora. Miksi nainen pitää ikuistaa? Vahaan ja poikaystävän
valokuvauskojeella. Elokuva kärsii tietenkin seksismistä, jos naisen rinnat näytetään, niin miehen kullistakin pitää näkyä puolet. Aivan sama kumpi puoli.

Fortissimo. En pyytänyt nimmaria, kun minun dvd:n kansi on niin huono. Joskus sitä vaan omistaa sen halvemman elokuvan jonka kanteen on tyytyminen.


Agitato. Lucio Fulci ja Dario Argento - heidän alkuperäiset näkemyksensä, painotuksena ja estettiikkansa erosivat tässä elokuvan alkutaipaleella, kun toinen halusi toinenlaista muudia. Kuin toinen. Erikoistehosteista vastaava Stivaletti astui sitten rattiin.

Misterioso. Stivaletti itse kunnioittaa sekä Hammer studion että Mario Bavan perinnettä - nimenomaan kauhuromantiikassa, gotiikassa. Kun Hammerin goottilaisuus oli ultravärikästä ja räikeää technocoloria hyvän ja huonon maun rajoilla, kuten taide pitääkin olla, ja sensuuria noudattava, ja eroottisuus kasvoi katsojan mielikuvituksessa, niin Bavan mustavalkoinen, selkeä ja hämärä goottilaisuus voisi saada jo oman tarkan alalajinsa...

Maestoso. Itse pidän graafisen giallon ja kauhuromantiikan yhdistelmästä. Sekä Argenton giallossa ja Bavan gotiikassa on päähenkilönä nainen, aktiivinen nainen, hyvä nainen, toimiva nainen, joka on uhri, ja joutuu hankaluuksiin ja kauheuksiin, ja selvittelemään kauheitakin asioita ja muistoja, hengitä selvissä illalla kotiin, mutta nainen tai naiset voivat olla myös pahan ruumiillistumia, noitia, noitien jälkeläisiä, jonkin vanhan ja pelottavan kantajia ja synnyttäjiä.




Languido. Tässä on mukana myös roboottisia aineksia, pimeydestä tuleva pronssinen luurankokäsi on pelottava ja kaunis, kiinnostavakin, fetisistisessä mielessä. Ja ennakoi steampunkkia! Steampunkin vivahteita on, kuparin sävyisissä hullun tiedemiehen labran vermeissä ja vempeleissä. Frankensteinin tarinaa tämä myös on. Lamberto Bava lainaisi Stivalle isänsä kameraa... Mutta ranko ei ole tutkitusti niin terminaattori, että se olisi plagitaatio.

Coloratura. Mitä eilisen tieteessä oli tähän leffaan liittyvää?
" Langaton aivotietokone voi pian liikuttaa tekojäseniä. ", Aivoihin istutettava tietokone toimii nyt ilman lankoja - liikuttaa tekojäseniä. " näin vuonna 2014. Mitäs alaa se Stivaletti oli opiskellutkaan.... Kauhussa on hyvä tietää anatomiaa. " Tarvitsetko uuden jalan? "  Vartiotornin VERKKOKIRJASTO - JW.org kertoo: "Ensinnäkin ruumiinjäsenten kirurgisessa poistamisessa on edistytty niin, että proteesin eli tekojäsenen sovittaminen paikoilleen on entistä helpompaa. " ”Herätkää!”-lehden Länsi-Saksan-kirjeenvaihtajalta [sic][sic!][sick!] pyh pyhempi pyhäin.

Animato. Mutta asiaan: "Halvaantunut saa "käden": aivotietokoneella voi jo liikuttaa tekojäseniä " tivin arkistosta : " Ihmisen aivoja seuraava langaton järjestelmä voi lähettää viestejä proteeseille. Tutkijatohtori Toni Björninen kehittää Tampereen teknillisessä yliopistossa langatonta teknologiaa ihmiskehoon asennettavaan neurosensoriin eli hermoanturiin. Laite toimii ilman paristoja, minkä ansiosta se toimii pitkään. Laite voi lähettää aivojen aiheuttamia signaaleja sähköisille laitteille. Näin aivoilla voi ohjata esimerkiksi keinoraajaa. " Näin vuonna 2014. Mutta tänä vuonna: 17-vuotias Alex 3d-tulosti kaverilleen uuden käden tivin arkistosta : "17-vuotias Alex McMillian on ollut lapsuudestaan asti kiinnostunut rakentelusta. Legoista lähtenyt innostus on keskittynyt erityisesti tekojäsenten rakentamiseen. Niinpä kun Alex ystävystyi 11-vuotiaan Evanin kanssa, jolta puuttui syntymästä saakka suurin osa vasemmasta kädestä, hän päätti yrittää rakentaa tälle uuden käden. Apunaan hän käytti lukionsa 3d-tulostinta sekä verkosta löytyviä ohjeita. E-Nable on verkkoyhteisö, jonka jäsenet ovat kiinnostuneita täsmälleen samasta aiheesta, tekojäsenten suunnittelusta. Tekokäsi tai -jalka maksaa tuhansia euroja. Avoimen koodin malleja käyttämällä ja itse tulostamalla hinta putoaa dramaattisesti." Viimeksi 3D-tulostimesta tuli ulos - sanonko mikä - kotimaisessa kirjastossa. Mitä voi / saa tulostaa?

Acciaccatura. Toisaalta. Pidin myös Lamberto Bavan oikein makaaberista, tositarinaan perustuvasta Macabre -elokuvassa, vaikka siinäkin, kuten tässä naisen orgasmi on teeskenneltyöä kameraa varten - oiekatakin on... Ja kiinnostuin Dexterissä tästä kylmäautomaurhaajasta viileästä Rudy Cooperista jolla on acrotomophilia, fetissi amputaatioihin. Yritin hakea myös oikeata sanaa.

Misterioso. Kun hakee Museo de Cera, vahamuseota verkossa niin eka osuma osuu Prahaan. Josta Boris Volkoff on lähtöisin. Jännä juttu. Miksiköhän puhelimeni autocorrect väänsi Robert Hosseinin Husseiniksi, vaikka niin ussein olen Hosseinia tiirannut, 70-luvulta lähtien telkkarista, 80-luvulta vhs:ltä, 90-luvulta DVD:ltä, ja nyt niinku BD:nä ja suoratoistona. Minä tulevaisuudessa? Onko tulevaisuuden formaatteihin varaa? Tästä koneesta uupuu oikeinkirjoitus sekä oikoluku, ADD voi vaivata ja lukihäiriö, sekä tietysti aikataulut, muut elokuvat ja teatterit ja esim. elämä...

elokuvan kuvat IMDBstä: photo gallery




                                                                         elokuvan kuvat IMDBstä: photo gallery

Night Visions Maximum Hallloween 3018 festival first day starting with Sergio Stivaletti. Photos below by Satu Ylävaara Photography 2018:


Erikoistehostevelhon maaginen kosketus Kinopalatsissa


© Satu Ylävaara Photography 2018

Tässä myös Le musée Fragonardin kuvia jotka toivat leffan mieleen: 





Vahanaamio aka Museo de Cera ( The Wax Mask, 1997) - IMDb

The Wax Mask englanninkiel wikissä  kertoo taustoja, Argenton ja Fulcin aikajanalla.

M.D.C. - Maschera di cera  Da Wikipedia, l'enciclopedia libera: "Egli nutre una vera ossessione per le statue di cera ed è alla disperata ricerca delle perfezione."

Finnkinon ja Night Visionsin sivuilta:

" Rooma 1900-luvun alussa. Nuori mies löytyy vahakabinetista kuoliaaksi peloteltuna. Virkavallan epäilykset kohdistuvat kabinetin kuraattoriin Boris Volkoffiin (legendaarinen ohjaaja-näyttelijä Robert Hossein), joka suunnittelee makaaberia kauhuaiheista näyttelyä oudon palvelijansa kanssa. Samoihin aikoihin kaupungilta alkaa mystisesti kadota ihmisiä.

Gaston Leroux’n romaaniin perustuva The Wax Mask puhaltaa henkeä Hammer-tyyliseen goottikauhuun. Kuuluisia murhaajia esittelevän näyttelyn salaisuudet tuntuvat jotenkin liittyvän myös kabinettiin töihin pestautuvan Sonian (Romina Mondello) painajaisiin sekä Pariisissa 12 vuotta aiemmin tapahtuneeseen raakaan murhaan.

Hienojen näyttelijäsuoritusten ohella elokuvan parasta antia ovat italialaiseen tyyliin yliampuvat erikoisefektit sekä tunnelmaan täydellisesti sopiva klassinen musiikki.

Alun perin The Wax Maskin oli tarkoitus olla Lucio Fulcin paluu paraatigenreensä. Goren kummisetä kuitenkin menehtyi vain muutama viikko ennen kuvausten alkua. Tuottajana toiminut Dario Argento valitsi hänen tilalleen erikoisefektiguru Sergio Stivalettin, joka vastaa ohjauksen lisäksi luonnollisesti myös elokuvan verevistä tehosteista.

Argenton oma kädenjälki näkyy selvästi elokuvan visuaalisessa ilmeessä: vahakabinetin käytävät ovat kuin suoraan Suspirian tanssikoulusta.

Ohjaus: Sergio Stivaletti

Rooleissa: Romina Mondello, Robert Hossein, Riccardo Serventi Longhi, Valery Valmond, Umberto Balli, Gianni Franco, Rosa Pianeta, Massimo Vanni

Italia / Ranska 1997

Kieli: italia, englanninkielinen tekstitys "

Museo de ceran saksankielellä päällemolotettu siis pilattu traileri:
Robert Hossein -hehkutusta

 Sergio Stivalettin haastattelu Demonin aikaan:



Instassa ja twitterissä:

 Instassa ja twitterissä:



Henkilön Satu Ylävaara (@satuylavaaraphotography) jakama julkaisu
Museo de Cera, parhaassa Prahassa karttana, ja vieressä on Museum of torture and torture instruments:

perjantai 24. elokuuta 2018

Night Visions Back to Basics 2014: Ihana The Toxic Avenger 30-vuotisjuhlanäytöksenä Bio Rexissä

Mopilla silmään, ja Lloyd Kaufmanin leffa The Toxic Avenger (1984) komeassa elokuvateatterissa Helsingin Bio Rexissä, joskus 12.04.2014. Onko siitä niin kauan, kolmekymmentä vuotta. Aika kuluu viideonauhalla... Minua viehätti aikoinaan tämä toisenlainen, hyljeksitty, ulkopuolinen sankari. Olenhan itsekin hyvin, hyvin vihreä ihminen.

30th aniversary of this lovely movie which i love as a very green person.... at Hellsinki, Finland.