perjantai 21. lokakuuta 2022

Unien valtias valtasi Eerikinkadun: Painajainen Elm Streetillä 4 elokuvan special guest villain eli ohjaaja Renny Harlin elokuvateatteri Orionissa

Unien valtias valtasi Eerikinkadun: Painajainen Elm Streetillä 4 elokuvan special guest villain eli ohjaaja Renny Harlin elokuvateatteri Orionissa. Art House -eläviä kuvia esittävä ihana, vanha elokuvateatteri oli heinäkuun kohokohtana Helsingissä. Nightmare on Elm Street -elokuvasarjan unitrilogian ( dream trilogy ) kaikki osat 3-5 näytettiin peräjälkeen, tietystikin 35 mm filmiltä, suomen- ja ruotsinkielisin tekstityksin, ja mikä parasta, sensuroidut eli leikatut kohdat olivat pistetty paikoilleen. Nyt elokuvat nähtiin kokonaisina, ja juuri Rennyn ohjaama neljäs on niin mainio ja freesi, se on myös Freddy Kruegeria näyttelevän Robert Englundin suasikki.

Renny Harlin puhui paljon ja mukavia, muistan hyvin kun kävin katsomassa elokuvissa Painajainen Elm Streetillä 4 - Unien valtias elokuvan. Oliko vuosi 1989.

Harvoin kuulee niin kovaäänisiä ja riemukkaita aploodeja kuin eilen Elokuvateatteri Orionissa kun Renny Harlin saapui. Oli muuten eka suomalainen Q&A jossa kysymyksiä ei tarvinnut nyhtää, vaan käsiä nousi sukkekkelaan. By Satu Ylavaara Photography 2019:



Miten saada visionsa valkokankaalle kun ruokabudjetti on 0,48 $ pär päivä, ja Roope Ankan kaltaiset elokuvien rahottajat tuottajat pitävät ovensa & korvansa visusti kiini? No suomalaisella sisulla, nöyryydellä ja näpsäkällä kuvallisella storyboardilla.

Hallittua kaaosta jonoissa nimmareihin ja elokuvasaliin. Aikuiset ihmiset osaavat käyttäytyä, ja oli helvetin kuuma.
Aivan kuin pannuhuoneessa. Hm...


Freddy Krueger valtasi Eerinkadun, myös baarit. Tai ainakin tämän minibaarin.


© Satu Ylavaara Photography 2019





Parhaimmat klipit juutuupissani:







Cinema ORIONin fb-sivulta matskut:

‎Painajainen Elm Streetillä: Unitrilogia – vieraana Renny Harlin!

" PAINAJAINEN ELM STREETILLÄ: UNITRILOGIA (35mm)
– KUNNIAVIERAANA RENNY HARLIN!

Painajainen Elm Streetillä -elokuvasarjan todellinen ydin on tänä kesänä 30 vuotta täyttävä ns. Unitrilogia (The Dream Trilogy), jonka muodostavat PAINAJAINEN ELM STREETILLÄ 3 – UNIEN SOTURIT (1987), PAINAJAINEN ELM STREETILLÄ 4 – UNIEN VALTIAS (1988) ja PAINAJAINEN ELM STREETILLÄ 5 – PAINAJAISTEN LAPSI (1989). Cinema Orion tarjoaa ainutlaatuisen tilaisuuden nähdä Unitrilogia yhden illan aikana suomeksi tekstitettyinä 35mm-filmikopioina, joihin on liitetty takaisin Valtion elokuvatarkastamon aikoinaan tekemät sensuuripoistot. Kunniavieraaksi saapuu itse PAINAJAINEN ELM STREETILLÄ 4 – UNIEN VALTIAAN ohjaaja RENNY HARLIN!


PE 19.7. klo 17.30
Chuck Russell:
PAINAJAINEN ELM STREETILLÄ 3 – UNIEN SOTURIT
(A Nightmare on Elm Street 3: Dream Warriors, 1987)

Uniin tulevan sarjamurhaaja Freddy Kruegerin veitsikynsistä selvinneet, mielisairaalaan suljetut teinit kamppailevat pysyäkseen hereillä ja oppiakseen antamaan takaisin.

Painajaisen Elm Streetillä vuonna 1984 luonut Wes Craven ei osallistunut muusta sarjasta irrallisen 2-osan tekoon. Craven palasi kehittelemään kolmannen elokuvan tarinan, jonka lopullista versiota oli laatimassa Frank Darabont (The Shawshank Redemption, The Walking Dead) ensimmäisenä filmattuna käsikirjoituksenaan. Lopputulos on todellinen mielikuvituksen riemuvoitto, joka loihdittiin kankaalle lumoavin erikoistehostein! Sarjan siihen mennessä menestynein elokuva poiki ohjaaja Chuck Russellille Hollywood-uran: The Blob – valuva kuolema, The Mask, Eraser – suojelija, Skorpionikuningas.

Näyttelijäkaarti on koko sarjan huikein: Freddy Kruegeria esittävän Robert Englundin lisäksi myös Heather Langenkamp ja John Saxon palasivat ensimmäisen Elm Streetin rooleihinsa. Muita tähtiä ovat Patricia Arquette, Craig Wasson ja Larry Fishburne. Musiikin sävelsi David Lynchin yhteistyökumppani Angelo Badalamenti.

”Delivers amazing scenes in spades, bringing to life the sort of bizarre images which used to be found only on comic book covers”
– Kim Newman, Empire

PAINAJAINEN ELM STREETILLÄ 3 – UNIEN SOTURIT esitetään ensimmäistä kertaa Suomessa elokuvateatterissa sensuroimattomana! 35mm-filmikopioon on liitetty takaisin Valtion elokuvatarkastamon tekemät viisi poistoa, yhteensä 69 sekuntia.

Kesto: 97 min
Tekstitys: suomi, ruotsi
Formaatti: 35mm


PE 19.7. klo 20.00
Renny Harlin:
PAINAJAINEN ELM STREETILLÄ 4 – UNIEN VALTIAS
(A Nightmare on Elm Street 4: The Dream Master, 1988)
***LOPPUUNMYYTY**

Freddy Krueger palaa terrorisoimaan jäljelle jääneitä Unien sotureita, joilta koulutoveri Alice (Lisa Wilcox) perii kyvyn taistella Freddyä vastaan.

Renny Harlin teki Elm Street -sarjan neljännellä elokuvalla häikäisevän läpimurron Hollywoodiin. Elokuvaa oli käsikirjoittamassa tuleva Oscar-voittaja Brian Helgeland (L.A. Confidential) mutta Harlin loi mieleenpainuvimmat visiot omien uniensa pohjalta. Harlin toi sarjaan MTV-tyyliä sekä antoi Freddylle entistä enemmän valkokangasaikaa ja huumoria kehittäen tästä varsinaisen (anti)sankarin – yhtaikaa samastuttavan ja kauhistuttavan. Elokuva on Freddyä näyttelevän Robert Englundin henkilökohtainen suosikki. Erikoistehostepuoli on jälleen ensiluokkaista: esim. hurjasta torakkakohtauksesta vastasi Screaming Mad George (Society).

UNIEN VALTIAASTA tuli todellinen huippumenestys! Lipputulot pelkästään USA:ssa olivat 49 miljoona dollaria tehden siitä koko vuoden tuottoisimman kauhuelokuvan ja New Line Cinema -yhtiön vuoden suurimman hitin. Harlinin elokuva pysyi Elm Street -sarjan menestyksekkäimpänä seuraavat 15 vuotta. Runsaiden oheistuotteiden lisäksi elokuva poiki Freddyn painajaiset -tv-sarjan.

”By far the best of the series, a superior horror picture that balances wit and gore with imagination and intelligence. It very effectively mirrors the anxieties of the teen-age audience”
– Kevin Thomas, Los Angeles Times

PAINAJAINEN ELM STREETILLÄ 4 – UNIEN VALTIAS esitetään ensimmäistä kertaa Suomessa elokuvateatterissa sensuroimattomana! 35mm-filmikopioon on liitetty takaisin Valtion elokuvatarkastamon tekemät kahdeksan poistoa, yhteensä 39 sekuntia.

Kesto: 93 min
Tekstitys: suomi, ruotsi
Formaatti: 35mm


PE 19.7. klo 22.30
Stephen Hopkins:
PAINAJAINEN ELM STREETILLÄ 5 – PAINAJAISTEN LAPSI
(A Nightmare on Elm Street 5: The Dream Child, 1989)

Freddy käyttää raskaana olevan Alicen (Lisa Wilcox) syntymättömän lapsen unia kanavana tähän maailmaan.

PAINAJAISTEN LAPSI jatkaa siitä mihin Renny Harlin jäi. Stephen Hopkinsin (Predator 2) ohjaamassa elokuvassa oli sormensa pelissä kovamaineisilla splatterpunk-kirjailijoilla: John Skipp ja Craig Spector laativat tarinaa ja David J. Schow tohtoroi käsikirjoitusta. Tehostepuoleltakaan ei nimimiehiä puutu: Greg Nicotero, Howard Berger, Peter Kuran… Ääniraidalla kajauttavat Bruce Dickinson (”Bring Your Daughter... to the Slaughter”) ja Samantha Fox.

”A dynamic, fully visually realized experience”
– Kevin Thomas, Los Angeles Times

Kesto: 90 min
Tekstitys: suomi, ruotsi
Formaatti: 35mm

www.cinemaorion.fi
"




Hela häppeninki sosialistisessa medeiassani:











Henkilön Satu Ylävaara (@satuylavaaraphotography) jakama julkaisu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.