maanantai 24. lokakuuta 2022

Pienenä ei saanut mennä veteen koska siellä oli Näkki. Nyt pelkään KauhuConissa

Vieläkin pelkään vettä, varsinkin järveä. Kyllä minä uin järvessä, mutta kunnioitan sitä. Onhan
Britanniassa esim. Vanha Erkki hauen muotoinen... 1970-1980-luvuilla ns akkojen tarinat olivat ne upeat tarinat: yliluonnolliset. Omissa muistoissani ja mielikuvituksessani ne ja ns. urbaanilegendat ja hämärän rajamailla -tyyppiset jaksot menivät sekasin. Huomasin vuonna 1988: pohjoisen tarinan kertojia ei kohta enää ole kertomassa, eikä perinteen jatkajia. Kukaan ei kerro enää hammajaisista eikä Kreivin piruista. Samuli Paulaharju purjehti ennen muinoin maillemme tallentamaan. Vanhat äijät vaiensivat naiset, etteivät tarinat siirtyneet paperille eikä tutkijoiden silmille. Yksi kauhein kuulemani asia, että ihmistä pidettiin navetassa, karsinassa näkyi uusimmassa American Horror Storyn kaudessa Roanoke.
       Minun kauhuuni kuului myös Andreas Alarieston maalausten kannibaalit, Simbergin pirut ja paikalliset kummitustarinat. Olen harrastanut & tehnyt kauhua 1970-luvun lopusta lähtien kun koulussa kertoivat kuunnelmana mitä tapahtui Alienissa. Se oli kuultuna paljon hurjempi. Sitten kylään tuli eka videonauhuri ja Hohto.
       Rikhardinkadun kirjastossa polkaistiin käytiin ihan ensimmäinen KauhuCon Impivaarassa. Tai siis, pahemman paremman puutteessa, Helsingissä. Ilmaistapatahtuma alkoi 1.4.2017 Aprillipäivänä mutta natsivapaana. Siitä kiitos. Itse olen ollut kauhufriikki 1970-luvulta lähtien. Jos sarjakuvia ja elokuvateattereita uupui kairalta niin meillä oli Näkki, peikot, maahiset, hammajaiset ja muut. Näitä sanottiin ns akkojen jutuiksi. Että naiset ovat rehellisempiä ja avoimempia tuonpuoleiselle. Rakastan myös Hitchcockia joka teki näitä ns akkojen juttuja. Hitchin naiset olivat mainioita selviytyjiä, aktiivisia ja hirviöitä, kuten äiti joka antaa poikansa natsien käsiin. Hitch teki Daphne Du Maurierin kolme juttua, ainakin.

 HorrorCon first con of Horror in Finland. Free Event with these old favorite authors and new comers, different ages, areas, in digital time in socialistic media you can also be movie maker, starting from shorts and or filming or acting or making props and make up. Being a renaissance person but also finding supports, investors, producers.

suomalaisen kauhun nykytila & kirjo 
Boris Hurtta puhuu Rikhardinkadun kirjastossa KauhuCon -tapahtumassa - ensimmäinen lajiaan Suomessa! On tätä nyt 70-luvulta lähtien odotettukin.

BorisHurtta KauhuCon: Creepy, Shokki, Kauhu, Kalma ja muut mainiot kauhut sarjakuvina horrorCon:  Boris kertoo kuinka suuri merkitys oli vuonna 1967 löytämänsä Creepy -lehti:




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.